Elokuva-arvio: Keskiaikainen perunasalaatti – Peruna istuttaa nykypäivän trendejä agraariyhteiskuntaan

Perunabisnesmiesten rooleissa nähdään Kari Hietalahti (vas.), Alex Anton, Joonas Nordman ja Mikko Penttilä. Fotomax

J. K.

Peruna

Ohjaus: Joona Tena. 109 min. K7.

***

Huumoria on rakennettu populaarikulttuurissa historiaa ja nykyhetkeä yhdistämällä iät ja ajat, mutta Suomesta elokuvan saralta mieleen tulee lähinnä keskiaikaiseen Suomeen sijoittuva Spede-tuotanto Noin 7 veljestä (1968).

Niinpä Joona Tenan ohjaama, startup-yrittäjyyden keskiaikaiseen miljööhön istuttava Peruna tuntuu melko tuoreelta kotimaiselta komedialta.

Tapahtumat sijoittuvat 1600-luvun Suomeen, jossa virallisen historiankirjoituksen mukaan keskiaika oli jo jäämässä taakse ja perunakin odotti saapumistaan ruokapöytiin seuraavalle vuosisadalle. Se ei ole tosin olennaista elokuvassa, joka on rehellisen anakronistinen sijoittaessaan nykyajan keksintöjä ja kieltä aikaan ennen niiden syntymistä.

Untamo ( Joonas Nordman), joka paremmin ”Kakkapoikana” tunnetaan, työskentelee Hevonperän puhtaanapitolaitoksessa eli siivoaa käymälöitä. Sattuma saa hänet kiinnostumaan toisenlaisista pökäleistä, kun hän törmää Suomen ensimmäiseen maapäärynään. Matka kohti ruokavallankumousta osoittautuu kuitenkin kiviseksi ja ohdakkeiseksi kuin naurispelto.

Porvareiden uusi yhteiskuntaluokka, jonka menoa vanhoilliset nauriinkasvattajat katsovat huolestuneina, rinnastetaan Perunassa Helsingin hipstereihin. Potentiaalisen menestystuotteen lanseeraus toisintaa nykypäivästä tutut vaiheet rahoituskierroksineen, tarinallistamisineen ja enkelisijoittajineen, ja Slushin yritysjargon on istutettu dialogiin miltei sellaisenaan. Vaikka touhulle naureskellaan, ovat periksiantamattomat kasvuyrittäjät lopulta Perunan todellisia sankareita.

Tarina on alistettu komiikalle, joka puolestaan on suunnattu mahdollisimman laajalle yleisölle. Vitsien taso vaihtelee, ja vain muutama niistä naurattaa. Toisaalta määrä korvaa osittain laadun, sillä miltei jokainen kohtaus ja dialogin pätkä pyrkivät naurattamaan. Yritysmaailman ohella viittauksia viljellään muun muassa renessanssin kuvataiteeseen, internetmeemeihin ja Tinderiin.

Liettuassa kuvaaminen on ollut kokonaisuudelle eduksi, sillä keskiaikainen maailma on saatu näyttämään vieraalta ja eksoottiselta; kuvauksellisimmat suomalaiset aikakauden linnat ja kirkot kun ovat elokuvissa ja tv-sarjoissa puhkikaluttuja.

Myös puvustus ja lavastus ovat korkeaa kansainvälistä tasoa. Ainoastaan digitaalisesti luodut kaupunki- ja maaseutunäkymät vaikuttavat heppoisilta, mutta asiansa nekin avoimen fiktiivisessä ympäristössä ajavat.

Kommentoi