Harjulla päästään lauantaina ihmettelemään Jyväskylän historian ensimmäistä stadionkonserttia. Harjurokin nimellä kulkevan tapahtuman pääesiintyjänä nähdään Miljoonasade, joka juhlii tänä vuonna 35-vuotista taivaltaan.
Stadionkeikka on eräänlainen kotiinpaluu Miljoonasateelle. Harjun stadionin pukusuoja oli yksi lukemattomista radiohiteistä tunnetun jyväskyläläisyhtyeen ensimmäisiä treenitiloja.
Viime helmikuussa yhtye julkaisi Jyväskylä Sinfonian kanssa yhteislevyn Askeleet kahdelle – Pas de deux. Orkesteri säestää yhtyettä stadionkonsertin ensimmäisen puoliskon ajan. Huhtikuussa Miljoonasade järjesti pienlentokoneilla Jyväskylän ylilennon Juri Gagarinin avaruuslennon 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Ensi syksynä Miljoonasade julkaisee uuden, perinteisempää rock-ilmaisua esittelevän albumin.
Konsertin ohjelmiston täydentää Seminaarinmäen mieslaulajat. Semmarit vietti toissa vuonna 30-vuotissyntymäpäiviään. Juhlavuoden kunniaksi kokoonpano julkaisi uuden albumin Rakastan sua, ja teki tukun pitkälti loppuunmyytyjä konserttisali- ja klubikeikkoja.
Tapahtuman järjestävän JJK Jyväskylä ry:n puheenjohtaja Tom Nevanpää on luottavaisin mielin tapahtuman suhteen.
– Paljon valmistelua on tietysti tarvittu, että saadaan alue kuosiin tapahtumaa varten. Olemme tehneet paljon yhteistyötä viranomaisten kanssa, ja saaneet tarkennettuja turvallisuusohjeita entisten lisäksi.
Tapahtumassa suositellaan maskinkäyttöä. Turvaväleihin kiinnitetään huomiota erityisesti lavan edessä ja jonottaessa.
– Meitä helpottaa se, että Harjulla on järjestetty ottelutapahtumia kesän aikana. Sekä vapaaehtoiset että työntekijät ovat rutinoituneita järjestämään tapahtumia koronaturvallisesti, Nevanpää toteaa.