Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaajakosken oma kesätapahtuma alkaa torstaina; tapahtuma järjestetty jo 40 kertaa

Vaajakosken Kohinat on järjestetty neljäkymmentä kertaa, ja tänä vuonna tapahtuma on 5.–8.8. Pitkän historiansa aikana tapahtuma on tarjonnut osallistujille muun muassa musiikkia, markkinatunnelmaa sekä kulttuuria monipuolisesti.

Järjestelyissä mukana olevan Matti Mantsisen mukaan ohjelmisto on tällä kertaa laajempi kuin edellisinä vuosina.

Lauantain Kohinatori on aikaisemmin päättynyt kello 15, mutta tänä vuonna se jatkuu Naissaaressa kello 20 asti. Naissaarella on muutenkin iso rooli tänä vuonna, ja sen ulkotiloja hyödynnetään paljon.

– Vaajakosken Kohinat on kerännyt eri toimijoiden kanssa yhteistyössä paljon Vaajakosken historiaa. Urheilutalolla esitetään sunnuntaina kello 15–17 Vaajakosken historiaan ja Kohinoihin liittyviä elokuvia. Vuodelta 1961 esitetään lyhytelokuvat Vaajakosken arkipäivää sekä Tehtaissa puu muotoutuu. Tunnin mittainen Kohinahistoriaa on Esa Simpasen tänä vuonna työstämä elokuvakooste tapahtumasta, Mantsinen kertoo elokuvista.

Neljän päivän aikana on Vaajakoskella tarjolla runsaasti erilaista ohjelmaa. Tapahtuma alkaa torstaina ja kello 18–20 on Urheilutalolla keskustelutilaisuus Vaajakosken keskusta-alueen kehittämisestä. Alustavat puheenvuorot pitävät Jyväskylän kaupungin asemakaava-arkkitehti Reijo Teivaistenaho ja liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal.

Perjantaina ja lauantaina on kello 12–17 esillä SOK:n Vaajakosken tehtaiden taidegraafikkojen Unto Kohosen ja Kalevi Tegelin näyttely kirjastolla.

Perjantaina on kello 20–24 Iltamat Urheilutalolla. Esiintyjinä ovat Ismo Puhakka, Sini Pajunen & Tuomas Paukku, Pietaripoika ja Keskiselkä.

Lauantaina kello 12 kajautetaan kesäteatterin näyttämöllä Keski-Suomen Kotiseutulaulu, jonka jälkeen kaupunginjohtaja Timo Koivisto pitää kohinapuheen ja Vaajakosken Kohisijan kastetaan.

Kohinabussi kuljettaa ihmisiä nonstoppina ilmaiseksi lauantaina kello 10–15 Vaajakosken keskustan ja Naissaaren välillä.

Tapahtuman nettisivut ovat https://kohinat.net/