Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Esa Kaihlajärvi on ylpeä jokaisesta suomalaisurheilijasta

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden kilpailupäällikkö Esa Kaihlajärvi on tyytyväinen, että Tokion olympiakisat ovat parhaillaan käynnissä maailman koronatilanteesta huolimatta. Edelliset kesäolympialaiset olivat vuonna 2016, ja jos seuraavat olisivat olleet vuonna 2024, väliaikana olisi hyvin monen urheilijan ura päättynyt.

– Japanilaiset eivät kaikki ymmärrä, miksi kisat pidetään, mutta Japania muistetaan tulevaisuudessa hyvällä, että he venyivät kisojen järjestämiseen, Esa Kaihlajärvi sanoo.

Hän hymähtää kommenteille, että kaikkia Suomen edustusurheilijoita ei olisi pitänyt lähettää kisaamaan, koska heiltä ei voida odottaa kärkisijoituksia.

– Urheilijalle on tärkeää kokea arvokilpailuja oman kehityksensä vuoksi. Kaikki urheilijat ovat tehneet kovan työn sen eteen, että ovat kisoissa. Kukaan ei ole päässyt sinne vahingossa. USA:ssa järjestetään hienoja juhlia ennen olympialaisia. Siellä juhlitaan, että meidän kaupungin urheilija lähtee edustamaan maataan. Samaa saisi olla Suomessakin. Voisimme olla aidosti ylpeitä siitä, että meillä on hyviä urheilijoita, ja pääsemme lähettämään heitä maailmalle, Kaihlajärvi toteaa.

Esa Kaihlajärvellä on ensimmäisiä muistikuvia vuoden 1964 Tokion olympialaisista. Kisoja näytettiin televisiosta jälkilähetyksenä.

– Minun ehkä seuratuimmat olympiakisat ovat vuosien 1972–1984 välillä. Münchenin, Montrealin, Moskovan ja Los Angelesin kisoissa oli valitettavasti muutakin kuin urheiluun liittyvää dramatiikkaa. Suomalaisten urheilijoiden saavutukset muistan näistä kisoista hyvin. Lasse Virenin juoksut nousevat ykköseksi sekä keihäs-, uinti- ja painimenestykset. Usain Boltia seurasin edellisissä kisoissa ja ihailin, miten hän pystyi selvittämään kolmet olympialaiset peräkkäin voittajana. Työni puolesta seuraan myös kisojen järjestelyitä, kun olen järjestellyt kisoja Suomessa ja maailmallakin.

JKU:n entinen edustusurheilija, kymmenottelija Sami Itani on nykyisin Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja. Hän kommentoi jokin aika sitten, että olympialaiset voisi lopettaa nykymuodossaan. Esa Kaihlajärven mielestä on hyvä, että joku uskaltaa nostaa asian esiin, vaikka hän arvelee Itanin hieman provosoineen keskustelua käyntiin.

– Olympialaiset ovat menneet vuosikymmenien aikana tiettyyn suuntaan ja sitä on vaikeaa muuttaa nopeasti. Tuskin olympiakisoja halutaan lopettaa. Se vaara kuitenkin on, että kisat ovat niin mammuttimaiset, että järjestäjiä ei löydy.

Kaihlajärvi jatkaa, että kesäolympialaisten suuruutta helpottaisi, jos joitakin kesälajeja siirrettäisiin talvilajeihin. Lajiliitot eivät ole kuitenkaan innostuneet ajatuksesta.

Esa Kaihlajärvi ennustaa Suomen saavan 0–1 mitalia. 5–8 urheilijaa voi huippusuorituksella saada hänen arviossaan kaksi mitalia tai edes yhden.

JKU:lla on kisoissa yksi urheilija, pika-aituri Elmo Lakka. Pika-aituri Nooralotta Neziri oli myös valittu joukkueeseen, mutta hän ei pääse kisoihin loukkaantumisen vuoksi.

– Elmo Lakka voi päästä onnistuessaan välieriin. Jos juoksu onnistuu täydellisesti ja hän juoksee 13,30 rikki, hän voi olla vaikka finaalissa. Elmolla on kisoissa 1–3 juoksun haarukka.

Naisten aitajuoksutaso on noussut Suomessa Kaihlajärven mukaan todella paljon. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut tilannetta, että kolme naisaituria pääsi kisoihin.

– On erittäin hyvä saavutus, jos Reetta Hurske ja Annimari Korte pääsevät välieriin. Aitajuoksu on kuitenkin niin herkkä laji, että sekin on mahdollista, Kaihlajärvi sanoo.