Jyväskyläläinen Vilma Wirén voitti ensiyrittämällä kultaa Kultainen Harmonikka -kilpailussa

Vilma Wirén pitää lähiaikoina hieman lomaa soittamisesta ja on kesätöissä Väinölän päiväkodissa. Outi Elomaa

Outi Elomaa

Jyväskyläläinen 17-vuotias Vilma Wirén osallistui ensimmäistä kertaa Kultainen Harmonikka -kilpailuun heinäkuun alussa. Hän nappasi heti jaetun voiton saarijärveläisen Sonja Lampisen kanssa. Koskaan aiemmin ei ole voittoa jaettu.

Vuonna 2014 Vilma osallistui Hopeinen harmonikka -kilpailuun ja voitti sen.

– Kun seurasin vanhempia soittajia, tuli olo, että haluan olla joskus soittamassa kilpailussa orkesterin kanssa. Alaikäraja Kultaiseen Harmonikkaan on 16 vuotta. Täytin tammikuussa 17 vuotta ja päätin, että nyt on se hetki. Kilpailukappaleet sai valita itse. Valitsin Elämän helmiä, jonka on säveltänyt Lasse Pihlajamaa sekä Victor Vlasovin Brahms´s Smile. Aloin harjoitella kilpailuun viime elokuussa. Tammikuussa oli semifinaalikarsinta videoiden avulla. Pääsin semifinaaliin ja siitä finaaliin, jossa oli kuusi soittajaa.

Vilma Wirénin opettajana oli kisassa jyväskyläläinen muusikko Matti Ekman.

– Valitsimme kilpailuun perinteisen tangon, joka on kuitenkin näyttävä. Toinen kisakappale oli virtuoosikappale. Valitsimme kaksi erityylistä kappaletta, jotta on monipuolisempi ohjelmisto kisassa.

– Matti Ekman on opettajana rento, mutta tarkka. Hän antaa hyviä neuvoja ja vinkkejä ja hyvää opetusta. Kilpailutilanteessa pitää luottaa siihen, että osaa. Pieni jännitys on aina hyvä, kun valmistautuu soittoonsa. Nautin finaalissa koko ajan siitä, kun sain soittaa ison orkesterin kanssa, Vilma sanoo.

Kisan voitto tuo kutsuja esiintymään konsertteihin ja keikoille. Voittajat on kutsuttu muun muassa Veikko Ahvenaisen konserttikiertueelle.

Vilma Wirén aloittaa elokuussa toisen luokan Jyväskylän Lyseon lukiossa. Lisäksi hän opiskelee Helsingissä Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa. Lukion jälkeen hän voi hakea Sibelius-Akatemiaan ammattiopintoihin.

Ammatilliset näkymät harmonikan soittajalle ovat Vilma Wirénin mukaan hyvät.

– Voin olla töissä esimerkiksi teatterissa tai opettajana ja esiintyä konserteissa. En keksi, missä ei voi olla haitari mukana, sillä se on niin monipuolinen soitin. Itse pitää olla aktiivinen, että pyrkii eri produktioihin mukaan.

Kuluva kesä on vielä hiljainen, sillä konsertteja ei uskalleta järjestää. Esiintymisiä on vain muutama, ja Vilma toivoo, että niitä tulee lisää.

Vielä lisäksi

Kesäillan valssi vai Pitkä kuuma kesä?

Kesäillan valssi. Se on tunnettu ja hieno konserttivalssi. Olen soittanut sitä usein konserteissa. Se ei ole hankala soitettava, mutta pitää harjoitella, että se kuulostaa hyvälle.

Miten juhlistit voittoasi?

Vietimme iltaa lähisukulaisten kanssa. Voiton jälkeen oli oikein kiva tunnelma ja hyvä olo siitä, että oma tekeminen oli hyvää. Onnistuin ainakin omasta mielestäni ja sain ladattua hyvän version oikeaan tilanteeseen.

Parasta lomatekemistä?

Uiminen ja pyöräily. Käyn uimassa Tikan uimarannassa. Tykkään pyöräillä Rantaraitilla ja ympäri Jyväskylää.

Vaikuttaako helle harjoitteluun raskaalla soittimella?

Kun sormet ovat kuumat, on hankala soittaa. Soittaessa tulee vielä enemmän hiki. Haitarini painaa noin 13 kiloa.

Kommentoi