Korpilahden satama-alueella järjestetään keskiviikkona 21.7. Suurtoripäivä. Paikalla on noin kaksikymmentä torikauppiasta, joilla on myynnissä niin elintarvikkeita rinkeleistä kala-ja lihatuotteisiin kuin käyttötavaraa vaatteista mattoihin.
Suurtoripäiviä järjestetään kesällä ympäri Suomea. Kiertue keskittyy pienempiin paikkakuntiin.
– Nykyisin kauppa siirtyy entistä enemmän verkkoon sekä isoihin peltomarketeihin, keskittyen näin isoihin kaupunkeihin. Torikauppiaat kiertävät pienilläkin paikkakunnilla elävöittäen samalla kaupunkien keskustoja, kertoo kiertueella mukana olevan Satuvintti Oy:n Satu Saarikoski.
– Isot kauppakeskukset ja marketit tarjoavat asiakkaille lähes samanlaisen valikoiman kaupungista riippumatta. Toreilla pienetkin yritykset pystyvät kohtuullisella kulurakenteella saamaan tuotteensa esille ja asiakkaat saavat yksilöllisiä tuotteita, Saarikoski jatkaa.
Suurtoripäivä Korpilahden satamassa keskiviikkona kello 9–16.