Entisen Lyseon lukion vieressä sijaitseva Siion-temppeli puretaan syksyllä 2022. Ennen purkamista rakennusta päästään hyödyntämään nuorisotyössä.
Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja osallisuuspalvelut järjestävät tämän kesän ja syksyn aikana Katutaidetemppeli-projektin. Erilaiset nuorisoryhmät pääsevät yhdessä ammattitaiteilijoiden kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan katutaidetta temppelin seiniin.
Maalaustyöt alkoivat heinäkuun alussa, ja jatkuvat lumen tuloon saakka.
– Kolme ryhmää on käynyt tähän mennessä. Osa nuorista on käynyt aiemmin työpajoissa maalaamassa, mutta osa pääsee ensimmäistä kertaa kokeilemaan spray-maalausta. Sketsailun ja maalaamisen lomassa tulee leppoisaa yhdessäoloa, kertovat projektin ohjaajat Janne Saarikoski ja Arttu Rintakumpu.
Kun työt on saatu valmiiksi, rakennuksen sisäpiha avataan yleisölle. Teokset ovat esillä siihen asti kunnes rakennus puretaan.
– Avaamisen ajankohta katsotaan koronarajoitusten mukaan. Tarkoituksella tätä ei haluta pitää suljettuna, Saarikoski kommentoi.
Maalaamme ainoastaan laillisiin paikkoihin.
Samu Lustig ja Jesse Vuorenmaa
Osa teoksista sijaitsee rakennuksen Harjukadun ja Lyseonkadun puoleisissa seinissä. Projektista vastaava hankekoordinaattori Miia Lyyra ei ole huolissaan siitä, että teosten päälle ilmestyisi luvattomia maalauksia.
– Katukulttuuriin kuuluu myös toisten teosten päälle maalaaminen. Sotkemisesta ei voida siis puhua, varsinkin kun tulevissa pajoissa maalamme itsekin vanhojen teosten päälle.
Haastatteluhetkellä torstaina 8.7. paikalla on nuorisopalvelujen järjestämä Katutaidetyöpaja-leiri. Työt luonnosteltiin, eli alan slangilla sketsattiin, edellisellä viikolla Veturitalleilla, ja maalaustyöt alkoivat viime viikon maanantaina.
Samu Lustig ja Jesse Vuorenmaa lähtivät leirille mukaan nähtyään siitä ilmoituksen Instagramissa. Lustig on harrastanut graffititaidetta vuodesta 2019, Vuorenmaa vuodesta 2017.
Nuoret kertovat, että laillisia paikkoja tehdä graffiteja ei ole tarpeeksi.
– Veturitalleilla on pajoja välillä. Lisäksi on Killeri ja Reivikuja. Maalaamme ainoastaan laillisiin paikkoihin, joten lisää paikkoja pitäisi olla.
Kaupunki tarjoaa toisinaan alikulkutunneleita graffititaiteilijoiden käyttöön. Reivikujan katutaidetunnelissa taiteilemaan pääsevät kaikki halukkaat.
– Suomenkin mittakaavassa on aika uniikkia, että kaupunki antaa valmiin rakenteen vapaaseen käyttöön. Aiemmin katutaiteilijoille on pystytetty vaneriseiniä, Saarikoski kertoo.
– Alikulkutunneli on totta kai hyvä kohde. Mutta yleensä kyseessä on vain suora seinä ja se siitä. Siion-temppeli on todella mielenkiintoinen kohde. Täällä on vinoja kulmia, pieniä ja isoja seiniä ja monenlaista pintaa. Eli täällä on helppo olla luova, Rintakumpu jatkaa.
Katutaiteen edelläkävijä Suomessa on Keravan Purkutaide-projekti, joka järjestää taide- ja kulttuuritoimintaa purkua odottavissa tiloissa.
Tänäkin päivänä ensimmäinen mielleyhtymä graffiteista on usein laittomuus ja töhriminen. Saarikoski peräänkuuluttaa avomielisyyttä.
– Usein mielikuva tulee siitä, että nähdään vain nopeasti tehtyjä graffiteja. Me olemme tehneet näitä teoksia monta päivää, joten ero on iso. Suositan jokaista tulemaan itse avoimin mielin katsomaan, onko kyseessä sotku vai jotain esteettisempää. Samalla pääsee ihmettelemään, mitä oman kylän nuoret ovat saaneet aikaan.
Mahdollisuus toteuttaa nuorten kanssa katutaidetta Siion-temppelin seiniin saa ohjaajilta kiitosta.
– Kun aloimme nuorina harrastaa graffiteja, se oli aina laitonta. Mahdollisuuksia harrastaa ei ollut, elleivät vanhemmat antaneet maalata autotallissa. Jos tämä toiminta vielä tästä kasvaa, ja purettavia rakennuksia voidaan hyödyntää enemmänkin, niin merkitys katutaiteelle on suuri, Saarikoski kertoo.
Rintakumpu samaistuu leirillä oleviin nuoriin.
– Jos olisin itse 13-vuotias, joka haluaa maalata, ja olisi tällainen leiri, niin olisin aika fiiliksissä. Ja vielä näin aikuisenakin on siisti olla täällä, jeesailla ja korjailla. On hienoa, että kaupunki on antanut rakennuksen tällaiseen käyttöön, ja toivon että tällaisia mahdollisuuksia tulisi lisää.
Lustig ja Vuorenmaa ovat samoilla linjoilla.
– Onhan tämä ainutlaatuinen tilaisuus. Paikka on hieno, kun teokset vielä näkee suoraan Harjulta, nuoret miehet toteavat.