Goottimainen The Knitwitches neuloo MM-finaalissa

The Knitwitches-ryhmän Sari Linna (vas.), Mia Korppi ja Katri Loponen jännittävät finaalia omassa kisakatsomossa Taitokeskuksessa. Mari Nokelainen

Outi Elomaa

Jos neulomisesta halutaan kunnolla heavyä, heitetään paksut puikot nurkkaan ja neulotaan vielä paksummilla puikoilla, heinäseipäillä. Kasvoihin vedetään goottimeikit ja laitetaan raskasta musiikkia soimaan. Lopputuloksena on finaalipaikka Heavy Metal Knitting -kilpailussa.

Tämän saavutti kolmikko Katri Loponen Hartolasta, Mia Korppi Laukaasta ja Sari Linna Jyväskylästä. Tulevana perjantaina he kisaavat tekemällään videolla maailmanmestaruudesta. Finaalissa on kaksitoista joukkuetta kahdeksasta maasta ja kolme pääsee vielä finaalin finaaliin.

Joensuun Taitokeskus aloitti vuonna 2019 kilpailun livetapahtumana. Viime vuonna kisoja ei järjestetty, ja tänä vuonna kisataan minuutin videoilla. Videon ovat tehneet Elsi Vanka, Niko Riekkovaara ja Mari Nokelainen. Kisan yksinkertainen ajatus on yhdistää neuletta ja heavymusiikkia.

– Meillä on heavymeikkiä ja goottityyliä. Tuomaristo arvioi, miten musiikki on saatu ympättyä neulomis­ideaan. Videolla pitää olla neulomista ja musiikkia. Riittää, jos yksi neuloo, mutta meillä kaikki neulovat. Minä neulon heinäseipäillä, Mialla on neulekone ja Sarilla kierrepuikot. Olen neulonut jopa vaatteita seipäillä, kyllä se onnistuu. Silmukka on aika iso, koska seipään halkaisija on 4,5 senttimetriä, Katri Loponen kertoo.

Hän on tehnyt heinäseipäillä kokeeksi muun muassa neulemekkoja.

– Olen tehnyt myös harjanvarresta pyöröpuikot ja narua sinne väliin, Katri Loponen kertoo erikoisista neulontavälineistään.

Idean kilpailuun osallistumisesta heitti Mia Korppi alan harrastajien WhatsApp-ryhmässä. Katri ilmoittautui heti mukaan ja Sari hieman myöhemmin.

– En ole yllättynyt, että pääsimme 12 parhaan joukkoon, sillä meillä on hieno video. Meillä on ollut koko projektin ajan todella hyvä meininki. Perjantai-iltana odotan suurta jännitysnäytelmää, Mia Korppi sanoo.

Jyväskylän Kesän Neulefestarit ovat tällä viikolla ja perjantaina 9.7. on Toivolan vanhalla pihalla Suuri neuleilta osa 1, jonka ohjelmassa on Heavy Metal Knitting -virtuaalitapahtuman kisakatsomo kello 18 alkaen.

– Kilpailu on antanut minulle tosi paljon. Meidän ideoinnit ovat loistavia. Kun joku heittää aamulla idean, siitä voi tulla iltaan mennessä mitä vain, Sari Linna sanoo.

Yksi kilpailuvideon erikoisuus on, että se on kuvattu Kivääritehtaan piipun sisällä. Naiset ja kuvaaja menivät piippuun sisään metri kertaa metri aukosta.

– Kun tuuli kovasti, tuli mieleen, että mitä sieltä tulee alas. Se, että kisattiin videoilla, antaa enemmän mahdollisuuksia osallistua kilpailuun. Ensimmäiseen kilpailuun osallistujat matkustivat Joensuuhun eri puolilta maailmaa ja se on aika kallista, Sari Linna toteaa.

Naiset opiskelevat Kivääritehtaalla Jyväskylän Taitokeskuksella, ja he ovat saaneet sieltä paljon käytännönkin apua videon tekemiseen.

Viime vuosina on neulonnasta tullut entistä suositumpi harrastus. Esimerkiksi sukkia neulotaan paljon, ja viime vuonna julkaistiin useita ”sukkakirjoja”.

– Neulominen on monille henkireikä ja se on auttanut selviytymään koronan aikaan, kun on löytänyt käsillä tekemisen. Suosittu kirjoneule ei ole mun juttu. Esimerkiksi islanninneuleet ovat hienoja taidonnäytteitä, mutta harrastajat voisivat tehdä myös suomalaisia neuleita. Niiden malleja on harvoin tarjolla. Monet neulojat muokkaavat islantilaisista malleista oman näköisen, samoin suositusta Strömsön mallista, Katri Loponen sanoo.

Kommentoi