Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taksikyydillä pääsee tänä kesänä myös pitkin Päijännettä

Taksivene Jyväskylän vuokraamat kolme taksivenettä kuskaavat tänä kesänä halukkaita vesiteitse paikasta toiseen.

Ideana on myydä venekyytien lisäksi myös tilausristeilyjä Pohjois-Päijänteellä.

Yrittäjä Juha Korhonen kertoo, että toimintaa käynnisteltiin hiljalleen jo viime kesänä, mutta ajoa kertyi valitettavan vähän.

– Korona kyllä hiljensi toimintaa huomattavasti, mutta nyt olisi tarkoitus saada homma kunnolla käyntiin, Korhonen sanoo.

Korhosella on taksikäytössä oma Kulkuri-vene, johon mahtuu kuljettajan lisäksi viisi matkustajaa. Kulkurin koti on Kuokkalan pienvenesatamassa, mutta paatti noutaa matkustajat ennalta sovitusta satamasta tilauksesta. Varmimmin kyydin saa, jos sen tilaa viimeistään edellisenä päivänä.

– Tulevaisuudessa odotamme asiakkaita esimerkiksi rallivieraista. Voimme kuljettaa ihmisiä vaikkapa jonnekin erikoiskokeelle, Korpilahdelle tai muualle. Tai toisaalta majoituspaikoilta, Savutuvan Apajalta tai muualta, rallia katsomaan keskustaan, Korhonen suunnittelee.

Hinnat ovat tavallista taksia suolaisemmat: Kulkurin alkava tunti maksaa 180 euroa ja seuraavat 120 euroa. Lisäksi Taksivene Jyväskylä vuokraa Ketään ei jätetä rannalle -yhdistyksen m/s Satu -alusta, johon mahtuu 28 matkustajaa.

Vuokrattavissa on myös 12 matkustajan m/s Mergus omine hintoineen.

– Mergus ei ole meidän oma aluksemme, mutta se varataan Taksivene Jyväskylän kautta, Korhonen sanoo.

Korhosella on ollut isänsä Kalevi Korhosen kanssa taksivenetoimintaa jo aiemmin, 1990-luvulla.

– Sitten se jäi, kun tuli muita töitä Ketään ei jätetä rannalle -yhdistyksen ja Satu-aluksen kanssa, hän kertoo.