Tämän kesän puhutuin urheilulaji on padel. Meksikossa kehitetty laji on yhdistelmä tennistä ja squashia.
Pelissä lyödään palloa verkon yli vastustajan puolelle, mutta rajaviivojen sijasta kenttää rajoittavat seinät. Pallo saa tietyin rajoituksin osua seinään ja kimmota siitä. Padel JKL ry:n hallituksen puheenjohtaja Tarja Hyvönen arvelee lajin suuren suosion johtuvan sen helppoudesta ja yhteisöllisyydestä.
– Padel on matalan kynnyksen peli. Perusasiat oppimalla saa heti peliä aikaiseksi. Laji sopii kaiken ikäisille, ja sitä voi pelata monella eri tasolla. Olen itse harrastanut lajia kuutisen vuotta, ja saanut tätä kautta ehkä 150 uutta kaveria.
Padelin taloudelliset kustannukset ovat myös kohtuullista luokkaa.
– Kenttävuokrat tuskin tulevat nousemaan, koska kenttiä on rakennettu lisää. Peliin ei periaatteessa tarvitse kentän lisäksi kuin mailan ja pallon, ja nekin voi lainata, Hyvönen toteaa.
Suosion räjähdysmäinen kasvu on johtanut siihen, että esimerkiksi Jyväskylään on rakennettu tai rakennetaan paljon uusia kenttiä.
Tällä hetkellä pelaamaan pääsee muun muassa Liikuntakeskus Hutungissa, Seppälänkankaan Jump Parkissa, Padel Adder Paviljongissa sekä Padel Muuramessa.
Uusia kenttiä on rakenteilla ainakin Keljonkeskukseen, Laukaan satamaan sekä Aholaitaan.
Useimmilla kentillä on tarjolla koulutuksia ja alkeiskursseja padelin pelaamiseen. Myös Padel JKL tarjoaa koulutuksia.
Uusien kenttien myötä pelivuoron varaaminen on helpottunut.
– Vielä viime talvena vuorojen saaminen oli todella vaikeaa. Parhaaseen kellonaikaan pääsivät pelaamaan vain vakiovuorolaiset, tai sitten varaus piti tehdä kuukausi aiemmin. Nyt tilanne on helpottanut. Toki kesäaika ja ulkokenttien avautuminen vaikuttaa myös, Hyvönen kommentoi.
Padel JKL ry kertoo verkkosivuillaan kannustavansa jäseniään ”padel-painotteiseen elämäntapaan”. Tarja Hyvönen, mitä on padel-painotteinen elämäntapa?
– Itse ajattelisin asiaa pitkälti yhteisöllisyyden ja yhteistyön kautta. Positiivinen suhtautuminen liikuntaan ja pelaamisen mahdollistaminen kaikille.
Hyvönen kiittelee myös pelaajilta saatua palautetta.
– Seuran jäseniltä tulee kommentteja, että onpa mukava pelata. Kentältä lähdetään yleensä hymyssä suin.
Hyvönen toivoo, että trendin laannuttua mahdollisimman moni jatkaisi padel-harrastusta.
– Jokainen uusi asia nousee aina suureen suosioon ja lopulta tasaantuu. Uskon kuitenkin, ettei padel ole sen tyyppinen laji, joka jää hetken toiminnoksi.