– Ei ikinä, sanoi Sari Lehtelä nähdessään mökkitontin ensimmäisen kerran. Päijänteen saaressa sijaitsevalla tontilla oli valtava määrä romua, joka jätti varjoonsa kaiken muun. Synkeä sää viimeisteli apean ensivaikutelman.
Onneksi Sari ja Vesa Lehtelä vierailivat saarella vielä uudemman kerran. Aurinkoinen Päijänne näytti nyt parhaat puolensa. Tällä kertaa Vesa Lehtelä näki, millainen mökkitontti voisi olla kaikesta roinasta riisuttuna. Tonttikaupat syntyivät kymmenisen vuotta sitten.
Kauppaa seuranneina kesinä tontilla alkoi tapahtua. Lautturi haki saaresta jätekuorman toisensa perään. Sitkeän uurastuksen seurauksena tontti siistiytyi, ja lopulta kesällä 2014 harjanteelle nousi lamellihirsinen kesämökki.

Pikkuhiljaa mökkipaikasta on rakentunut Sari ja Vesa Lehtelän sekä heidän jo aikuisten lastensa, Annan, Kristiinan ja Ollin, viihtyisä ja luonnonkaunis kesäparatiisi.
Tekemistä on toki riittänyt. Projekti on seurannut toistaan.
– Vesa ja Olli ovat nikkaroineet kuistin, terasseja, rappusia, puuliiterin ja työkaluvaraston. Esimerkiksi nuorison suosiossa oleva paljuterassi on Ollin taidonnäyte, kertoo Sari Lehtelä.
Mökin vieressä kasvihuone, yrttiviljelmät ja istutuslaatikot kielivät maistuvia tuloksia tuottavista hyötyharrastuksista, samoin kuin kuivumaan ripustetut kalaverkot ja syrjemmällä vuoroaan odottavat rapumerrat.

Vesa ja Sari Lehtelä ovat ilokseen pistäneet merkille, että mökillä viihtyy koko perhe.
– Meillä on täällä tosi hyvä henki, kaikki nauttivat täällä olosta. En ole huomannut, että täällä kukaan riitelisi, sanoo Sari Lehtelä.
Melko lähellä Korpilahden kirkonkylää sijaitsevan kesäpaikan viehätystä lisää saaren ja ympäröivän Päijänteen lumo. Useita vuosia muun muassa Etiopian kuivuudessa ja kuumuudessa työnsä takia asuneet Lehtelät osaavat arvostaa keskisuomalaista järviluontoa.
– Ulkomailla ollessa tajusi sen, millaista luksusta tämä puhtaus, hiljaisuus ja luonto on. Tämä, mitä monet meistä pitävät tavallisena, on monelle saavuttamatonta. Eihän esimerkiksi Addis Abeban pölyisestä suurkaupungista löydä mistään tällaista raikkautta, Sari Lehtelä miettii.


Vesa Lehtelä on kotoisin Päijänteen rannalta Kuhmoisista. Ehkä jo taustansakin takia hän kokee olevansa kotonaan rauhoittavan vesielementin ympäröimänä.
– Täällä minä olen kotona, ihan rauhassa. En kaipaa kaupunkiin, eivätkä ulkomaiset lomamatkat juurikaan kiinnosta.
Sari Lehtelän lapsuuteen kuuluivat puolestaan kesät perheen kesämökillä Hauholla.
Lehtelöiden perheen varsinainen asuinpaikka on vaihdellut neljän yhteisen vuosikymmenen varrella. Tutuksi ovat tulleet muun muassa Hämeenlinna, Turku, Tampere ja Helsinki.
Viime talvena Sari ja Vesa Lehtelä ostivat vakituiseksi asunnokseen omakotitalon Korpilahdelta, Kärkisten sillan tienoolta. Siirtymät kesämökille ovat nyt lyhyitä ja nopeita.
Korpilahden vetovoima koostuu tuoreiden maallemuuttajien mukaan monesta tekijästä. Hienojen maisemien lisäksi he kehuvat palveluja.
– Täällä on vielä, vaikka kyse on pienestä paikasta, riittävät peruspalvelut: pari kauppaa, apteekki ja terveysasema. Moni asia hoituu tosi helposti ja sujuvasti, listaa Vesa Lehtelä.
– Ja ihmiset myös auttavat toisiaan, kiittää Sari Lehtelä.