Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Tietäisivätpä artistit, että nykyiset parikymppiset bailaavat näitä biisejä täysillä" – Jytää ja iskelmää antaa unohdetuille käännösbiiseille uuden elämän

Keskiviikkona 23.6. Lounaispuistossa nähdään menneiden aikojen tunnelmaa henkivä Jytää ja iskelmää-tapahtuma.

Jytää ja iskelmää on DJ Arttu Seppäsen luotsaama konsepti, joka keskittyy 1960-1980-luvun kotimaiseen musiikkiin. Ympäri Suomea kiertäneen klubin henkinen koti sijaitsee Lounaispuiston vieressä Ylä-Ruthilla.

Jytän ja iskelmän taustalla on Seppäsen oma rakkaus vanhaan kotimaiseen musiikkiin.

– Noin kymmenen vuotta sitten aloin kiinnostua vanhasta suomalaisesta iskelmästä enemmänkin, ja aloin haalia levyjä. Vuoden 2016 kieppeillä huomasin, että minulla oli kasassa setti tietyn tyyppisiä iltoja varten. Ehdotin ideaa Ylä-Ruthin ravintolapäällikölle, ja siitä se lähti.

Klubin konsepti rakentuu 80-lukulaisen kaljakuppilaestetiikan ympärille.

– Kuvittelin mielessäni utopian menneen ajan kuppilasta. Klubin musiikki on sellaista, mitä sellaisessa paikassa pitäisi mielestäni soida.

Ensimmäinen Jytää ja iskelmää-klubi järjestettiin Ylä-Ruthilla tammikuussa 2017. Sittemmin klubista on tullut pienimuotoinen ilmiö, ja Seppänen on saanut keikkailla näissä merkeissä ympäri Suomea, Rovaniemeltä Helsinkiin.

– Minua ei olisi haitannut, vaikka ensimmäisellä kerralla paikalla ei olisi ollut hirveästi ihmisiä. Olisi ollut hauskaa, jos musiikin soidessa ihmiset olisivat edelleen tuijottaneet tuoppeihin ja höpötelleet. Yllätyksekseni klubin suosio räjähti, mistä olen tietysti mielissäni, Seppänen kertoo.

Kotikentän tunnelma on kuitenkin edelleen ylittämätön.

– Muuallakin on ollut tosi hyvä meno, mutta Ylä-Ruthin meininki on aina paras. Tunnelma ja yhteisöllisyyden kokemus on siellä jotain todella poikkeuksellista.

Klubin suosio perustuu Seppäsen mukaan tunnelmaan ja harvinaisiin biiseihin.

– Tällaista musiikkia ei tänä päivänä kuule juuri missään. Soitossa on joka ilta niin klassikoita kuin harvinaisuuksiakin. Monet ovat sanoneet, että klubilla on turvallinen olo, ja ihmisillä on hauskaa.

Klubeilla kuullaan usein myös unohduksiin jääneitä käännöskappaleita.

– Nämä kappaleet eivät ole välttämättä tuoneet suosiota artisteille, ja moni heistä on jo menehtynyt. Jos he vain tietäisivät, että Ylä-Ruthilla nykyiset parikymppiset bailaavat näitä biisejä täysillä!

Mutta mikä on Arttu Seppäsen mielestä paras käännösbiisi ikinä?

– Jos vain yksi pitää sanoa, niin Muskan Kirjoita postikorttiin. Se on käännösversio Shocking Bluen kappaleesta Send Me A Postcard. Olen joskus keikoilla spiikannut, että koko klubi on perustettu tekosyyksi soittaa kyseistä biisiä. Soitan sen jokaisella keikalla.

Jytää ja iskelmää Lounaispuistossa 23.6. kello 18-21.