Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyväskylä ja Muurame purkavat rajoituksia – sisäliikunta avautuu, kokoontumisrajoitukset poistuvat

Jyväskylän kaupunki jatkaa koronarajoitusten purkamista palveluissaan. Näillä näkymin loputkin koronasuositukset ja -rajoitukset on tarkoitus purkaa elokuun alkuun mennessä. Laaja maskisuositus yli 12-vuotiaille jää edelleen voimaan.

Tiistaina 1.6. poistuivat kaupungin sisäliikuntapaikkoja koskevat suositukset. Aikuisten ja lasten sisätiloissa tapahtuvan harrastustoiminnan osallistujamääriä ei enää rajoiteta. Myös kuntosalien ja uimahallien rajoitukset poistuivat., joten omaa vuoroa ei tarvitse enää varata etukäteen. Liikuntapalvelut tiedottavat avaamisen käytännöistä ja aikatauluista tämän viikon aikana.

Kaupungin omatoimikirjastot avataan torstaina 10.6. Koronaepidemian aikainen kauppa-apu puolestaan päättyy kesäkuun alusta.

Vammaispalveluiden työ- ja päivätoiminta jatkuu aiemman linjauksen mukaisesti poikkeusjärjestelyin heinäkuun loppuun saakka. Ikääntyneiden päivätoiminta pidetään suljettuna heinäkuun loppuun. Normaali toiminta avataan 1.8., tuolloin voimassa olevat turvallisuusohjeet huomioiden.

Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintavirasto päätti 28.5. luopua julkisten tilaisuuksien kokoontumisrajoituksista Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Yleisötilaisuuksien järjestäjän tulee edelleen tehdä selvitys siitä, miten tilaisuuden terveysturvallisuus ja toimivat hygieniakäytännöt turvataan. Yksityistilaisuuksia koskeva 50 hengen kokoontumisrajoitus poistui 1.6.

Yli 45,8 prosenttia yli 16-vuotiaista asukkaista on saanut vähintään yhden koronarokotteen. Tällä viikolla rokotusvuoron saavat kaikki 40 vuotta täyttäneet Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten asukkaat. Viikolla 24 ajan voivat varata myös alle 40-vuotiaat.

Myös Muurame jatkaa koronarajoitusten asteittaista purkamista.

Kunta tiedotti perjantaina, ettei uusia koronatartuntoja ole todettu kuuteen viikkoon. Muualla tapahtuneita altistumisia ei ollut myöskään tiedossa, eikä yhtään asukasta määrätty karanteeniin.

31.5. alkaen uimahalli, kuntosali, nuorisotila, kirjasto ja avoin päiväkoti saavat toimia normaalisti. Lisäksi aikuisten sisätilojen harrastustoiminta avataan, ja yksityistilaisuuksia voidaan järjestää turvavälit ja hygienia huomioiden.

Annettuja terveysturvallisuusohjeita tulee edelleen noudattaa.

Muuramessa rokotusaikoja voivat 1.6. alkaen varata 35-39-vuotiaat ja vanhemmat asukkaat.