Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Musiikki ja vastuullinen muoti sopivat yhteen – Konsta Original haluaa rikkoa muotiin liittyviä stereotypioita

Jyväskyläläiselle Konsta Originalille eli Konsta Oksaselle muoti on elämäntapa ja rakkaus. Artisti kuitenkin kannustaa käyttämään sitä vastuullisesti, esimerkiksi suosimalla käytettyä ja vintagea. Tästä syntyi ajatus tuoda vastuullisen muodin sanomaa julki audiovisuaalisin keinoin. Konsta Originalin uuden kappaleen Jujun musiikkivideo on rakennettu idean ympärille.

– Teimme Axel Kalan kanssa kappaletta intuitiolla. Kun projekti rupesi rakentumaan, tajusin, että tästä tulee muotibiisi, mutta tiesin heti, etten missään nimessä halua lähteä tekemään mitään epäeettiseen muotiin liittyvää, Oksanen sanoo.

Projektin ajatuksena on paitsi tuoda vastuullista muotia esille musiikin, valokuvan ja videon keinoin, myös rikkoa muita muotiin liittyviä stereotypioita, esimerkiksi sitä, että tietyt vaatteet kuuluvat vain tietylle sukupuolelle.

– Minusta on ylipäätään tosi häiritsevä ajatus, että ihmiset laitetaan lokeroon pukeutumisen perusteella. Mietitään vaikka, miten mekkoja on käytetty tuhansia vuosia niin naisten kuin miesten päällä. Myös artisteilla on paineita, että pitäisi olla uusinta uutta ja helkkarin kalliita brändejä, että näyttäisi hyvältä. Se ei mielestäni pidä paikkaansa. Voit pukeutua vaikka roskapussiin tai mekkoon – miten itse haluat. Ei yhteiskunnan pitäisi määritellä sitä, miltä ihmiset saavat näyttää, Oksanen sanoo.

Musiikkivideolla ja valokuvissa artisti poseeraa lukuisissa erilaisissa asukokonaisuuksissa, jotka on rakennettu käyttäen vintagemuotia. Oksasen mukana projektia toteuttamassa oli joukko musiikki-, AV- ja muotialan ammattilaisia. Juju-kappaleen ovat tuottaneet Axel Kala, jonka kanssa artisti myös työstää biisejään, sekä Oula Maaranen. Videon on ohjannut Elmeri Lehtelä ja muotikuvat ottanut Matias Kuivalainen. Lookeista vastasi stylisti Viivi Clark ja vintagemuodin aarteet ovat Jere Rautamiehen kokoelmista.

– On innostavaa, että on niin luovia tyyppejä omassa kaveripiirissä. Jere on ainoa, jota en ennen projektia tuntenut kasvotusten. Kysyin häntä mukaan, koska tiesin, että hän painaa isoa työtä vintage-homman eteen ja etsii vintage-vaatteita ympäri Suomen.

Voit pukeutua vaikka roskapussiin tai mekkoon.

Oksanen myös elää kuten opettaa: pikamuotia tai vastuutonta muotia ei hänen omasta vaatekaapistaan löydy.

– Kahdeksankymmentä prosenttia vaatteistani on kirpparilta tai vintagea, hän toteaa.

Räppiä jo kymmenisen vuotta tehnyt Oksanen on tunnettu Jyväskylässä aiemmin nimellä Konstaog. Artistinimen vaihtaminen Konsta Originaliksi merkitsi uudistumista myös musiikillisesti.

– Juttuni elää vahvasti ja teen tällä hetkellä enemmän hyperpoppia. Tavoitteeni artistina on voimaannuttaa ihmisiä, saada aikaan hyvänolontunnetta ja auttaa selviämään vaikeista ajoista samalla tavalla kuin musiikki on auttanut itseäni, Oksanen toteaa.