Rosso Kirkkopuisto sulkee ovensa ­– Keskimaa panostaa uuteen Rosso Jyväskylään

Rosso Jyväskylä avasi ovensa torstaina 13.5. Toimialajohtaja Pasi Kuneliuksen mukaan toiminta on lähtenyt onnistuneesti käyntiin. Keskimaa

Ville Hardén

Jyväskylän keskustassa vuodesta 1985 asti toimineen Rosso Kirkkopuiston toiminta loppuu syksyllä. Päätökseen tultiin kaksi viikkoa kestäneiden yhteistoimintaneuvotteluiden jälkeen. Neuvottelut koskivat koko Rosso Kirkkopuiston henkilöstöä, yhteensä kuutta henkilöä.

− Kerroimmekin jo yt-neuvottelujen alkaessa, että neuvottelujen taustalla on Rosso Kirkkopuiston vuokrasopimuksen päättyminen. Helatorstaina avatun Rosso Jyväskylän toiminta on lähtenyt onnistuneesti käyntiin ja haluamme keskittyä nyt täysillä uuden Rosson toimintaan. Nämä asiat puoltavat ratkaisuamme lopettaa Rosso Kirkkopuiston toiminta kesän jälkeen, toteaa Osuuskauppa Keskimaan matkailu- ja ravitsemisalan toimialajohtaja Pasi Kunelius.

− Rosso Kirkkopuistossa meillä tulisi vastaan mittavat remontit, joten tämä on nyt oikea hetki tehdä päätös Rosson toiminnan lopettamisesta Kirkkopuiston miljöössä. Täytyy kuitenkin muistaa, että uusi Rossomme sijaitsee vain muutaman korttelin päässä Kirkkopuistosta, Kunelius lisää.

Rosso Kirkkopuisto on ensimmäinen Rosso Jyväskylässä. Ravintolan toiminta tullaan lopettamaan kesän jälkeen, todennäköisesti syyskuun loppuun mennessä. Kaikille Rosso Kirkkopuiston työtekijöille tullaan tarjoamaan töitä ensisijaisesti Keskimaan muista ravintoloista.

Kommentoi