Muuratsalolaisen Tuula Vuolio-Valleniuksen kollaasimaalauksista koostuva Uudet kuviot -näyttely on esillä Galleria Patinassa. Vuolio-Vallenius yhdistää teoksissaan akryylimaalausta ja geelipainantaa, joita hän tekee paperimateriaalin, kuten sanoma- ja aikakauslehtien, tulosteiden ja vanhojen muistiinpanojen päälle.
Sen jälkeen Vuolio-Vallenius repii maalaamansa paperit haluamiinsa muotoihin, ja sommittelee ne uudelleen. Sommittelussa hänelle tärkeäksi nousevat yksityiskohdat sekä kuvioiden ja värien rytmiikka.
– Usein sommitteluvaihe on intensiivistä työskentelyä. Pidän nopeasta tekemisestä, ja käyttämäni tekniikka mahdollistaa sen, Vuolio-Vallenius kertoo.
Usein Vuolio-Valleniuksen huomion kiinnittävät lehden sivuilla käytetyt värit. Hän poimii mielellään talteen myös esimerkiksi ristisanatehtäviä ja sivuja, joilla esiintyy jokin kiinnostava muoto.
– Vaikka minulla on työhuone, saatan illalla kotona ottaa olohuoneeseen silppusäkkini ja ruveta sommittelemaan teosta kuin ohimennen, Vuolio-Vallenius hymyilee.
Hänen töissään pinnasta syntyy kerroksellinen. Tekstisisällöllä on monissa teoksissa oma roolinsa. Maalauksissa käytetyistä lehtijutuista jää usein näkyviin sanoja tai kirjaimia.
Vuolio-Vallenius luonnehtii itseään spontaaniksi värinkäyttäjäksi. Näyttelyn teoksissa hän on käyttänyt runsaasti maanläheisiä sävyjä, mutta mukana on myös muun muassa kirkasta oranssia ja violettia sekä hempeää pinkkiä.
Vuolio-Valleniukselle on tärkeää, että teoksissa värit ja muodot ovat vuorovaikutuksessa keskenään, mutta samalla myös ihmisten ja ympäristön kanssa. Samoja ominaisuuksia hän löytää hyvästä kaupunkisuunnittelusta. Vuolio-Valleniuksen teosten innoittajana toimiikin usein kaupunkiympäristön ja luonnon suhde.
– Olen neljännen polven jyväskyläläinen ja kaupunkilainen, mutta nykyisin asun Muuratsalossa. Huomaan ympäröivän luonnon vaikuttavan myös maalauksiini, Vuolio-Vallenius pohtii.
Tuula Vuolio-Vallenius: Uudet kuviot, Galleria Patina, 7.5.–2.6.2021