– Kyllä tästä pallosta on tullut ystävä, ei siitä mihinkään pääse. Aina välillä sitä oli talvellakin käytävä taputtelemassa, taiteilija Jukka Silokunnas kuvailee suhdettaan Kankaan paperitehtaan vanhaan lumppukuulajärkäleeseen.
Kuula on seissyt talven yli tien varressa Kankaalla Minimanin liepeillä, jäänyt lumen alle, kastunut ja ruostunut entisestään. Mutta pian siitä tulee taas taidetta.
Kunhan keli on sopiva, Jukka Silokunnas ja Jonna Suurhasko alkavat maalaushommiin. Väriä he eivät vielä paljasta, sillä taideteos julkistetaan virallisesti vasta 4.6.
– Isoin työ on valita väriä ja miettiä, miten se näkyy ja toimii, ja millainen fiilis siitä tulee ihmisille, Jonna Suurhasko sanoo.
Fiiliksiä on tullut, ja monenlaisia. Valtaosa taiteilijoiden saamasta palautteesta on ollut positiivista, mutta osaa kaupunkilaisista ensin keltainen ja sitten turkoosi pallo kadulla on ainakin somen perusteella häirinnyt ja ärsyttänyt.
”Onko tämä muka taidetta?” -kysymys on myös tullut pallon yhteydessä tutuksi.
Teos syntyy, kun se asetetaan paikoilleen, oikealla tavalla kallelleen.
Jukka Silokunnas
– Sehän tässä onkin hauskaa, että kun pallo on tuolla romujen seassa talven, se ei ole taideteos. Teos syntyy, kun se asetetaan paikoilleen, oikealla tavalla kallelleen. Se syntyy tilaan, Silokunnas sanoo.
Sopivuudessa kävi itse asiassa hyvä tuuri: taiteilijat halusivat luoda Kirkkopuiston laitaan jotakin massiivista ja pysäyttävää, ja kuula sattui olemaan juuri sopivan kokoinen. Jos teos olisi ollut yhtään suurempi, sitä ei olisi saanut kadulle laittaa, sillä esimerkiksi paloautot eivät olisi mahtuneet sujuvasti sen ohi.
– Ei taiteen tarvitse olla mitään sen kummempaa. Se on vähän niin kuin jazzia; ei sitä ole pakko ymmärtää eikä tulkita tai tietää sen historiaa. Riittää, että huomaa teoksen ja miettii, että mikä tuo on. Vuorovaikutus, joka syntyy siinä kapealla kadulla ihmisen ja pallon välillä, tekee taiteen, Silokunnas pohtii.
Miltei kolmetonninen pallo nostettiin nosturilla kuorma-auton kyydistä taidemuseon eteen ensimmäistä kertaa kesällä 2019. Silloin se oli tarkoitettukin häiritsemään, mistä kertoo myös silloinen nimi, Local Polyp.
– Se häiritsee kadulla vähän niin kuin kasvain, Silokunnas sanoo.
Silokunnaksen ja Suurhaskon ajatus oli korostaa tuolloin vielä uudehkoa pihakatua ja asetella massiivinen ja kirkkaankeltainen taidepallo merkiksi siitä, ettei Kauppakatu ole enää vain autojen valtakuntaa. Pallon piti olla kadulla vain yksi kesä.
– Sitten se vain yhtäkkiä tuntui kuuluvan siihen. Ensimmäisenä kesänä tuli paljon kommentteja, että mikä tuo on. Teos herätti ihmetystä, ja se oli meille ihan paras palaute, Suurhasko sanoo.
Viime kesänä pallo oli kaupunkilaisille jo vanha tuttu. Se sai ylleen korona-ajan tunnelmaa rauhoittamaan tarkoitetun turkoosin värin ja nimekseen Local Fellow.
– Se oli monille kuin vanha ystävä, joka oli palannut takaisin. Ja toisten reaktio totta kai oli, että ei helvetti, taas tuo on tullut, Silokunnas naurahtaa.
Jonna Suurhasko on ilahtunut monta kertaa nähdessään, että ihmiset halailevat ja taputtelevat pihakadun omaa palloa. Hän uskoo, että se on otettu osaksi kesäistä Jyväskylää. Teoksen tulevaisuudesta tämän kesän jälkeen ei kuitenkaan ole tietoa.
Suurhasko ja Silokunnas summaavat, että yleensä valmis taideteos ikään kuin luovutetaan taiteilijalta yleisölle, eikä se oikeastaan enää ole oma. Tunneside liittyy enemmänkin tekovaiheeseen.
Suhde lumppupalloon on kuitenkin erilainen, sillä siihen on pitänyt ja saanut palata kerta toisensa jälkeen. Silokunnaksen ja Suurhaskon pitää huoltomaalata palloa kesän aikana, ettei ruoste puske maalin alta. Uuden värin lisäksi myös pallon talvehtimispaikka ja kuljetukset pitää suunnitella ja järjestää huolella.
– Kyllä sen kanssa on tullut jo hyvin lämmin suhde, Silokunnas virnistää.