Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaikka koronatilanne on rauhallinen, testeissä pitää käydä

Koronarokotukset sujuvat tällä hetkellä hyvin Jyväskylässä, Uuraisilla ja Hankasalmella. Kaikki yli 50-vuotiaat saavat jo varata ajan.

– Nyt eletään rauhallisesti, mutta jännittävintä on rajoitusten purkaminen eli miten niiden kanssa eletään. Maanantaina 10.5. pitäisi tehdä päätöksiä 17.5. jälkeisestä kahdesta viikosta. Teroitan, että valtaosalla on edelleen ensimmäinen rokote saamatta. Näytteenottoon on mentävä pienimmistäkin oireista, että nähdään mikä on tautitilanne. Sen jälkeen voidaan tehdä oikeita päätöksiä rajoitusten purkamisen osalta, Jyväskylässä tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä sanoo.

Jos tautitilanne pysyy näin matalana voidaan Käsmän mukaan tarvittaessa nopeuttaa rajoitusten purkamisen suunnitelmaa.

– Jos tilanne säilyy erittäin hyvänä, 1.7. voidaan purkaa kaikki rajoitukset pois. THL:ltä tulee ohjeistusta esimerkiksi maskin käytön suhteen ja noudatamme niitä ohjeita.

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten koronarokotuksista vastaava ylilääkäri Johanna Tuukkanen toteaa, että pandemia ei lopu ilman laumasuojaa.

– Sehän tässä huolestuttaa, että ihmisen muisti on niin lyhyt. Esimerkiksi viime kesänä Suomessakin koronatilanne näytti helpottavan, mutta syksyllä edessä olivat entistä kovemmat rajoitukset, kun epidemia roihahti. Vaikka ensirokotusten määrällä alkaa nyt olla hyvää vaikutusta, se ei vielä riitä. Ei auta, että naapuri rokottautuu, pitää ottaa rokote itsekin, Tuukkanen sanoo.

Kansallisena tavoitteena Suomessa on vähintään 70 prosentin rokotuskattavuus, jonka katsotaan olevan riittävä laumasuojan kehittymiseksi. Yhdessä suojauksen ja muiden torjuntatoimien kanssa rokotusten odotetaan auttavan niin paikallisten epidemioiden kuin maailmanlaajuisenkin pandemian torjumisessa.

– Rokottautuminen on ainut tie ulos tilanteesta. Epidemian rauhoittuminen antaa otollista aikaa edetä rokotuksissa, joten aika kannattaa käyttää viisaasti, Ilkka Käsmä toteaa.

Terveyspalveluiden väki on havainnut, että uuden ikäryhmän varausajan alkaessa ensimmäisten tuntien aikana varauksensa tekee jopa 40 prosenttia kohderyhmästä. Alun ruuhka saa vanhan potilastietojärjestelmän päälle rakennetun varausjärjestelmän kovalle koetukselle.

Jos varausjärjestelmä jää junnaamaan paikoilleen pitkäksi aikaa, kannattaa siitä poistua ja palata uudelleen muutaman tunnin kuluttua. Alun jälkeen varausinto näyttää säännönmukaisesti hiipuvan.

Rokotustiimi onkin huolissaan siitä, jääkö halukkailta aikoja varaamatta, jos ruuhka yllättää. Tukiainen muistuttaa, että päiväaikaan toimiva puhelinpalvelu on tärkeä osa palveluketjua.

Johanna Tuukkanen vinkkaa lisäksi, että esimerkiksi illalla voi olla helpompaa varata aikaa.