Sisustusmyymälä Bear Family avasi ovensa asiakkaille huhtikuun puolivälissä. Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluu niin huonekaluja kuin pienempiäkin sisustustuotteita.
Yrittäjä Janne Flyktmanilla on useita muitakin yrityksiä eri aloilla, mutta oma huonekalumyymälä on ollut hänelle pitkäaikainen haave.
– Olen toiminut yli 20 vuotta suomalaisten huonekalubrändien palveluksessa. Huonekalut ovat vahva osa toimintaani, ja olen aina haaveillut omasta myymälästä, Flyktman kertoo.
Yhteistyökumppanien tuotteiden lisäksi myymälässä on myynnissä myös Flyktmanin itse suunnittelemia tuotteita.
– Sähkötyöpöydät ja sänkymallisto sekä yksi sohvista ovat minun suunnittelemiani. Tuotteita valmistetaan Keski- ja Itä-Suomessa sekä Virossa.
Jyväskylässä on viime vuosina käyty keskustelua keskustan hiljenemisestä. Korpilahdelta lähtöisin oleva Flyktman näkee kuitenkin edelleen keskustassa paljon potentiaalia.
Pitkäaikaiset asiakassuhteet ovat kaiken bisneksen a ja o.
– Eiväthän kaikki ihmiset halua lähteä keskustan ulkopuolelle. Katselin viime lauantaina myymälällä liikennevirtaa kaupunkiin. Virta oli aika valtava, vaikka esimerkiksi ravintolat olivat kiinni. Kun keskustaan saadaan hyviä myymälöitä, niin kaikki haluavat ilman muuta sinne.
Samaan hengenvetoon Flyktman toteaa, että on paljon tehtävää, jotta yritykset saadaan palaamaan keskustaan.
– Korkeat vuokrat ovat ajaneet yrityksiä pois. Myös tavallisten parkkiruutujen poistuminen katujen varsilta on sulkenut keskustaa liikaa. Järkevät vuokrat ja helppo liikkuvuus kaupungissa olisivat nyt tärkeitä asioita.
Bear Familylla on yrittäjänsä mukaan selvä missio.
– Korostamme kotimaisuutta, laatua ja pitkäikäisyyttä. Olisi pyrittävä välttämään sitä, että ostetaan halpoja tuotteita, jotka kestävät vuoden. Haluamme tarjota asiakkaille pitkäikäisiä tuotteita, eräänlaisia elämänkumppaneita, Flyktman kertoo.
Lähitulevaisuudessa myymälällä on edessään muutto, sillä Kalevankatu 8:n talo puretaan 16-kerroksisen kerrostalon tieltä.
– Tiesimme asiasta etukäteen. Halusimme kuitenkin nopealla syklillä avata myymälän. Kun tulee selvyys, milloin taloa aletaan purkaa, alamme nykyisen vuokranantajan kanssa miettiä uutta paikkaa. Lähdemme siitä, että keskusta on oikea paikka, Flyktman kertoo.
Pidemmällä aikavälillä yrittäjä haaveilee laajasta, jopa kymmenien myymälöiden verkostosta.
– Uskon, että oikeantyyppisellä konseptilla on mahdollisuus pärjätä pienelläkin paikkakunnalla. Kotiin tarvitaan monenlaista tavaraa, ja hyvällä palvelulla toiminnalle saadaan jatkuvuutta. Pitkäaikaiset asiakassuhteet ovat kaiken bisneksen a ja o.