Jyväskylä koronaepidemian perustasolle – rajoituksia puretaan asteittain

Riina Sydänmaanlakka

Jyväskylä on palannut koronaepidemian perustasolle, tiedotti Jyväskylän kaupunki maanantaina. Viime viikolla uusia tartuntoja oli kuusi kappaletta, kun aiemmalla viikolla niitä oli 21.

Kaupungin poikkeus­olojen johtoryhmä totesi, että rajoitusten ja suositusten purkamisessa edetään aiemmin julkaistun exit-suunnitelman mukaan. Riskiryhmien asumispalveluissa sekä kaupunginsairaalassa vierailusuosituksia kuitenkin kevennettiin tiistaina.

Ikääntyneiden, vammaispalveluiden tai sosiaalihuoltolain mukaisissa asumisyksiköissä sekä kaupunginsairaalan osastoille tehtävistä vierailuista ei tarvitse sopia etukäteen, eikä vierailijoiden määrää rajoiteta. Jos asukas vierailee asumisyksikön ulkopuolella, häntä ei enää aseteta karanteeninomaisiin olosuhteisiin yksikköön palatessa. Jos yksiköissä ilmenee tartuntoja, karanteeneja ja vierailukieltoja voidaan asettaa.

– Maskien käyttöä, turvavälejä ja hyvää käsihygieniaa on hyvä noudattaa vierailuilla edelleen ja niistä annetaan ohjeet asumisyksiköissä, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä tiivisti tiedotteessa.

Yksityistilaisuuksien osallistujamääräsuositus nousee kuudesta henkilöstä 10 henkilöön ajalla 1.–16.5.

Myös aikuisten ulkoliikuntaa vapautetaan vapusta alkaen. Ulkoliikuntapaikoilla osallistujamäärä on aluksi 10 henkilöä. Jos ryhmien välillä on riittävät turvavälit, mukana voi olla useampia kymmenen hengen ryhmiä.

Joukkuelajeissa ulkoharjoittelu vapautetaan vapusta alkaen kokonaan kolmen ylimmän sarjatason osalta.

Tavoitteena on, että ulkoliikunnan osallistujamäärää kasvatetaan hallitusti toukokuun aikana eikä osallistujamääriä enää rajoitettaisi 1.6. alkaen.

Uimahalleihin ja kaupungin kuntosaleille aletaan ottaa asiakkaita rajoitetusti 3.5. alkaen. Uimahallien aukioloajat on jaettu uintivuoroihin, joihin on määritelty koronarajoitusten mukaiset turvalliset asiakasmäärät. Oma uintivuoro varataan Vello-ilmoittautumisjärjestelmän kautta ja paikkavaraus tulee vahvistaa uimahallille mentäessä kassalta.

Myös kaupungin kuntosaleille varataan vuoro etukäteen.

– Kaupungin tavoitteena on, että sisäliikuntaa voidaan avata yhä enemmän kesäkuun alussa ja joukkoliikuntaakin voitaisiin sisätiloissa harrastaa ilman rajoituksia heinäkuun alusta lähtien, Ilkka Käsmä totesi tiedotteessa.

Jyväskylässä voimassa olevat rajoitukset voi tarkistaa tästä linkistä.

Kommentoi