Kirsi ja Mark Heidtin Valkoinen Puu avaa ovensa vappuna Toivolan Vanhan Pihalla

Mark Heidt, Kirsi Heidt ja Kaisa Kuusisto purkivat viime viikolla astialaatikoita remontin keskellä. Valkoinen Puu alkoi keramiikkatöistä, ja kakut ovat lasivitriinissä oman yrityksen isoilla lautasilla. Myös isot latte-kahvit ja muut erikoisjuomat juodaan yrityksen mukeista. Outi Elomaa

Outi Elomaa

Kauhajoelle kymmenen vuotta sitten perustetun Valkoisen Puun yrittäjät avaavat vappuna kahvilan Toivolan Vanhalla Pihalla. Yrityksen perustivat Kirsi ja Mark Heidt, ja alun perin kädet eivät olleet taikinassa, vaan he tekivät keramiikkaa.

– Laajennuimme viime keväänä Tampereelle. Kauhajoen lisäksi meillä on kahvila Seinäjoella. Se, että avaamme kahvilan nyt Jyväskylässä, ei johdu siitä, että etsimme uutta paikkaa. Täältä otettiin yhteyttä ja tulimme katsomaan paikkaa. Ihastuimme koko konseptiin ja yhteisöön. Toivolan Vanhalla Pihalla on ihana meininki, Kirsi Heidt sanoo.

Mark Heidt jatkaa, että paikan isäntä Arto Hakanen on tärkein syy siihen, miksi kahvila tulee Jyväskylään.

– Artolle pitää antaa isot kiitokset, sillä hän on laittanut erilaiset projektit yhteen. Emme olisi tulleet Jyväskylään ilman hänen yhteydenottoaan. On onni tavata hänenlaisensa ihminen, Mark Heidt toteaa.

Yrityksen jokainen kahvila on oman näköisensä. Niissä on samoja elementtejä, mutta niistä ei ole haluttu tehdä esimerkiksi sisustuksellisesti samanlaisia.

– Se on kuitenkin kaikissa sama, että meillä on yrityksessämme vastuullisuus tärkeä asia. Käytämme esimerkiksi mahdollisimman paljon paikallisten tuottajien raaka-aineita. Teemme myös kaiken itse ja esimerkiksi kakuissa ei ole valmistäytteitä, Kirsi Heidt sanoo.

Hän jatkaa, että Kauhajoen leipomossa tehtävät kakut ovat yrityksen ydin ja sydän. Niitä tehdään Mark Heidtin sukuresepteillä, ja osa resepteistä tulee Kirsin suvusta. Myös leipomossa ideoidaan ja tehdään uusia tuotteita koko ajan.

– Halusimme heti alusta lähtien tuoda valikoimaan tuotteita, joita itse haluamme syödä kahviloissa. Olemme tuoneet tiettyjä tuotteita mukanamme Yhdysvalloista, jossa asuimme jonkin aikaa, Kirsi Heidt kertoo.

Jyväskylän kahvilaesimiehenä työskentelee Kaisa Kuusisto, joka muutti muutama viikko sitten Kauhajoelta Jyväskylään.

– Toivolan Vanhalle Pihalle on paljon suunnitelmia kesän aikana ja tulevia tapahtumia kannattaa seurata somesta. Mietimme muiden yrittäjien kanssa miten voimme yhdistää toistemme vahvuuksia. Tärkeintä on, että teemme asioita yhdessä, Kuusisto sanoo.

Kahvittelun lisäksi Valkoisessa Puussa on mahdollisuus syödä lounasta, jonka ruokalista on sama kuin muissakin kahviloissa. Muihin kahviloihin verrattuna Jyväskylän ruokalistalle tulee myös artesaanipizza.

Koronasta Kirsi Heidt kertoo yrityksen selvinneen odotettua paremmin.

– Olemme kehitelleet tehtaallamme kolmea eri lasagnea, jotka on tarkoitus saada kevään aikana kansallisesti ruokakauppoihin. Se oli meidän korona-ajan kehitysprojekti. Koskaan en väsy sanomaan, että meillä on huikea henkilökunta, joka lähtee uusiin ideoihin mukaan.

Kommentoi