Elokuva-arvio: Tyhjiössä näkyy elämän kaunis paine

Tyhjiö on kahden taitelijan parisuhteen syöksykierteestä kertova draamakomedia, jonka pääosissa nähdään Laura Birn ja Tommi Korpela. Peter Flinckenberg

Markus Puttonen

Suoratoisto

Tyhjiö (2018)

Ohjaus: Aleksi Salmenperä, 1h 33 min, K12, Yle Areena (katsottavissa 7.4. asti)

****

Aleksi Salmenperän alkuperäisteos Tyhjiö on kahden taitelijan parisuhteen syöksykierteestä kertova draamakomedia. Tommi Korpelan näyttelemä Eero Kaira on työhönsä intohimon menettänyt kirjailija, joka etsii rikkoutuneen parisuhteen aikana pilkettä luoda kauan odotettu "Postinkantaja"-romaani.

Laura Birnin näyttelemä Pihla on naisnäyttelijä, joka ottaa omia periaatteitaan vastaisesti roolin britannialaisesta elokuvasta, jossa naisrooli kärjistetään pelkkään seksiarvoon. Eeron ja Pihlan ajautuessa toisistaan erilleen Eeron eksistentiaalinen kriisi ja paineet menestyksestä suurenevat ja Pihla ajautuu pettämään häntä ollessaan Britanniassa.

Elokuvana Tyhjiö uudisti katseeni suomalaisia elokuvia kohtaan. Se on loistavasti näytelty, kauniisti kuvattu ja suoraan sanoen kaikessa surkuhupaisuudessaan upeaa katseltavaa.

Roolisuoritukset ovat uskottavia ja tapa, millä se on ohjattu antaa katsojalle selkeän kuvan elokuvan teemoista.

Väreiltään "Tyhjiö" on muuten mustavalkoinen mutta se käyttää värejä hallitusti silloin kun halutaan korostaa irtiottoa todellisuudesta ja aidoista tunteista. Hahmot käyvät jatkuvaa taistelua tunteidensa piilottamisesta ja kommunikaatio hahmojen välillä toimii yhtä huonosti kuin Eeron rikkoma kannettava tietokone.

Tämä ei ole kuitenkaan kritiikkiä Tyhjiötä kohtaan vaan päinvastoin – loistavat roolisuoritukset tuovat esiin suloisen katkeran ihmisyyden ja siitä kumpuavaa epätäydellisyyttä. Elokuva myös kuitenkin korostaa sitä, miten myös menestyksekkäillä ihmisillä ei mene hyvin Hannu-Pekka Björkmanin näyttelemän alkoholisoituneen Ilmari Kuutsan kautta.

Tyhjiö ei ole vain tarina karikkoituneesta parisuhteesta vaan myös itsensä etsimisestä paineiden ja odotusten alla.

Elokuva esittää ongelmia koruttomasti ja kieroutunut humoristinen ote tiettyhin tilanteisiin korostaa vain katsojan myötätuntoa ja ahdistuneisuutta kaiken sen höykytyksen keskellä mitä Eero ja Pihla kokevat. Se on mestarillinen kotimainen teos joka saa minut häpeästä punaiseksi – ei siksi, koska elokuva on huono vaan, koska olen kohdellut kotimaista elokuvakulttuuria syyttä suotta tietynlaisessa kankeassa valokiilassa.

Kirjoittaja osallistuu Nuorten taidetyöpajan Kuvasta viestiksi -pajalle. Taidetyöpajan toiminnasta vastaa Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut.

Kommentoi