Rap-artisti Pyrythekid vaihtaa uudella levyllään sekametelisopan omaan tyyliin

20-vuotias Pyrythekid, oikealta nimeltään Pyry Halttunen, on alun perin kotoisin Yhdysvalloista, josta hän muutti hyvin nuorena Uuraisille. Pyry Halttunen

Daniel Hakkarainen

Jyväskyläläinen nouseva rap-artisti Pyrythekid, oikealta nimeltään Pyry Halttunen, virittelee parhaillaan toista albumiaan.

Halttunen kertoo, että uusi albumi eroaa vanhasta Pyrythekid -tyylistä lähes täysin.

– Viime albumi oli enemmänkin sekametelisoppaa, mutta nyt ollaan löydetty oma varma soundi, kertoo artisti tyytyväisenä.

Tulevalle albumille on koottu enemmän vaikutteita Euroopasta, kun aikaisempi tyyli on ollut enemmän amerikkalaiseen räppiin kallellaan.

Uudella albumilla kuullaan myös monia muita artisteja. Halttusen debyyttialbumilla Kid vierailvat muun muassa Rekami, Hazard ja Aaro630.

20-vuotias artisti on alun perin kotoisin Yhdysvalloista, josta hän muutti hyvin nuorena Uuraisille.

Uuraisilla asuessaan Halttunen kiinnostui levyjen pyörittämisestä ja alkoi tehdä keikka-dj:n hommia kahdelle uuraislaiselle rap-alulle, vaikkei tuolloin ymmärtänyt koko levynpyörityskuviosta lähes mitään. Pian hän päätti suunnata kohti Jyväskylää, jossa räpin teko jatkui.

Halttunen on matkansa varrella tutustunut moneen musiikkilajiin, mutta suurimman paikan sydämestä vei rap-musiikki. Viime vuonna ilmestyneen Epäkohtelias-kappaleen kautta viimeistään suurimmalle osalle paljastui, että Halttunen oli tosissaan siinä, mitä teki. Artisti kertoo, että Epäkohtelias-teos oli alun perin rap-artisti Axel Kalan arkistoissa oleva projekti, jota ei oltu koskaan saatu valmiiksi. Halttunen ja Axel Kala tekivät projektista kokonaisen kappaleen mukanaan rap-artisti Gettomasa.

Halttusen tavoitteena on aina ollut tehdä hyvää musiikkia, mutta uudeksi tavoitteeksi on tullut myös panostaa musiikkivideoiden laatuun.

Musiikkivideot voivat olla näinä aikoina tärkeä osa kokonaisuutta – varsinkin nyt, kun keikkojen pitäminen ei ole mahdollista.

Koronavirus on huojuttanut monen työtä kulttuurialalla, eikä Halttunen ole tältä itsekään välttynyt.

– No totta kai se, ettei pääse keikoille, tekee rahatilanteesta vaikeampaa ja luo epävarmaa fiilistä, mutta toisaalta olen saanut tehtyä enemmän musaa kuin ikinä ennen, kertoo Halttunen.

Aloitteleville räppäreille artisti haluaa sanoa, että jos jotain haluaa tehdä, niin silloin tehdään.

– En minäkään ollut aluksi hyvä ja siitä sai kyllä kuulla. Mutta ei siinä auta kun tekee ja tekee vaan, ei saa lannistua vaikkei ensimmäisellä kerralla onnistuisi, kertoo Halttunen aloitteleville artisteille.

Kirjoittaja opiskelee Gradialla media-alaa ja on työharjoittelussa Suur-Jyväskylän Lehdessä.

Kommentoi