Lampaat ja kanat tuovat uusia puheenaiheita etäpalavereihin

Lampaat ovat tuoneet kesäisin eloa eri puolille Jyväskylää, kuten tämä lammas muutama kesä sitten Vehkalammella. Lampaat ja kanat voivat vierailla nykyään myös etäpalavereissa. Tarja Ylitalo

Outi Elomaa

Koronaepidemia ja sulkuaika ovat haastaneet yritykset keksimään uusia ideoita normaalin toiminnan rinnalle. Ruokapaikat myyvät annoksia mukaan otettavaksi ja ravintolat ovat koonneet esimerkiksi erilaisia brunssikasseja, pääsiäisaterioita ja illalliskokonaisuuksia kotona nautittavaksi.

Hakamaan lammastilalla Petäjävedellä on kehitetty paljon uusia tuotteita korona-aikaan. Uusimpana innovaationa lammastilan lampaat ovat ilahduttaneet monia etäpalavereja. Asiakas varaa vierailun verkkokaupasta ja lampaat ovat etäkokouksessa omana ruutunaan ennalta sovitun ajan.

– Lampaat ovat esillä usein kokouksen alussa ja kokoustauoilla. Lampaat tulevat aidosti ihmettelemään etäpalaverin osallistujia. Samalla meiltä voi kysellä lampaista. Olen tehnyt korona-aikana useita erilaisia tuotteita, jotka eivät vaadi isoa investointia, vain aikaa. Miksi en lähtisi tekemään hulluja tuotteita? Ne voivat olla toisesta ihania ja tuotteen ostaja voikin saada niistä paljon enemmän, mitä olisin voinut kuvitella. Sain lontoolaiselta ystävältäni linkin paikallisen vuohifarmarin vastaavaan tuotteeseen, josta ajatus jalostui tuotteeksi, lammastilan yrittäjä Maija Suutarinen kertoo.

Suutarinen kertoo asiakkaiden kiitelleen sitä, että etäkokouskeskustelu on virkistynyt lampaiden myötä. Keskustelusta on tullut rohkeampaa ja uskalletaan puhua muustakin kuin säästä.

Tilalta saa myös etäkokouskanoja.

Kommentoi