Jyväskylään muuttanut Janne Immonen sai Diilistä uusia kontakteja ja näkökulmia

Janne Immonen kehuu kokemustaan Diili-sarjassa. ”Oli huikeaa nähdä, kun ennestään tuntemattomat ihmiset saivat asioita aikaan.” Ville Hardén

Ville Hardén

Nelosella nähdään tänä keväänä Diili-ohjelman seitsemäs tuotantokausi. Ohjelmaa luotsaa Jaajo Linnonmaa, joka etsii ohjelmassa kehitysjohtajaa yritysimperiumiinsa.

Yksi kilpailuun osallistuneista on yrittäjä ja somepersoona Janne Immonen, jonka osalta kilpailu tosin päättyi viime viikolla.

Immonen kertoo, että päätti hakea ohjelmaan kuultuaan Linnonmaan mukanaolosta.

– Olin lukenut ja kuullut, että Jaajo on isosti ajatteleva kaveri. Ajattelin, että ohjelmaan mukaan lähteminen on hyvä tilaisuus. Myös uudet kontaktit ja tuttavuudet houkuttelivat.

Immonen kuvaa Diilin kuvauspäiviä pitkiksi ja kiireisiksi.

– Jos päivä alkoi yhdeksältä, ehdin tekemään aamulla muitakin töitä. Välillä päivät kuitenkin alkoivat jo neljältä. Kuvaukset kestivät yleensä kuuteen, jonka jälkeen saattoi olla vielä iltakuvauksia.

Kun ottaa vastuun elämästään, palkinto tulee lopulta.

Janne Immonen

Rankkuudesta huolimatta Immonen kehuu Diili-kokemusta.

– Sain uusia näkökulmia ja näin, miten isoa tuotantoa tehdään. Oli huikeaa nähdä, miten alussa toisilleen tuntemattomat ihmiset saivat asioita tapahtumaan.

Pitkään Varkaudessa asunut Immonen muutti viime syksynä perheineen Jyväskylään. Uusi asunto löytyi Palokasta.

– En halunnut asua enää talvea rivitalossa. Vaimoni on Jyväskylästä, ja löysimme Palokasta sopivan asunnon vastavalmistuneesta kerrostalosta.

Immosen yritys, kalustettuja asuntoja ja tilapäismajoitusta välittävä Condo Group Oy, aikoo myös laajentaa Jyväskylään.

– Aiomme perustaa tänne toimiston. Myös Condon keskusvarastoa on kaavailtu Jyväskylään, koska täältä on hyvät kulkuyhteydet.

Moniyrittäjä Immosen näkyvin ja tunnetuin brändi on kuitenkin Janne Immonen itse. Hänellä on noin 5 000 Instagram-seuraajaa, joille hän jakaa päivittäin energisiä, englanninkielisiä motivaatiovideoita.

Erityisen tunnetuksi on tullut slogan ”Rock Your Day!”

Kuinka paljon Immosen some-persoonassa on häntä itseään ja kuinka paljon näyteltyä roolia?

– Hyvä kysymys. Sitä on vaikea sanoa. Kun otan kameran käteen ja alan innostua, niin kyllähän siinä tulee vähän ylilyöntiä normaaliin olemiseen verrattuna. Aika luonnollisesti se kuitenkin tulee, Immonen toteaa.

Immonen noudattaa omassa elämässään samaa filosofiaa, jota tuo esille somessa ja kirjassaan Stop! Ala elää nyt.

– Kaikki lähtee siitä, että tietää, mitä elämältä haluaa. Nuorempana menin massan mukana enkä ollut onnellinen. Kun ottaa vastuun elämästään, palkinto tulee lopulta.

Immosen viesti jyväskyläläisille on optimistinen.

– Oli tilanne mikä hyvänsä, aina päästään eteenpäin.

Kommentoi