AaltoAlvarista se alkoi – liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindalin ensimmäinen työ Jyväskylän kaupungilla oli nyrkkeilyohjaaja

Anna-Leena Sahindal kertoo pitävänsä liikuntajohtajan tärkeimpänä tehtävänä kuntalaisten kuulemista. ”Jotta osaamme järjestää palveluita juuri käyttäjiä varten”, hän sanoo. Riina Sydänmaanlakka

Riina Sydänmaanlakka

Anna-Leena Sahindal, 39, aloittaa huhtikuun alussa Jyväskylän kaupungin liikuntajohtajana, eli käytännössä kaupungin liikuntapalveluiden johdossa.

Pesti on Sahindalille jo tuttu, sillä hän on hoitanut avoinna olevaa liikuntajohtajan virkaa elokuusta saakka. Tuttu on myös kaupunki, ja etenkin sen liikuntapalvelut. Itse asiassa Sahindalin ura Jyväskylän kaupungilla alkoi jo 20 vuotta sitten nyrkkeilyn ohjaajana AaltoAlvarissa.

– Ohjasin myös vesijumppia. Ei ollut kyllä silloin ensimmäisenä mielessä, että jonain päivänä olen liikuntajohtaja, Sahindal toteaa nauraen.

Nyrkkeilyohjaajan ja liikuntajohtajan tehtävien välissä Sahindal on ehtinyt olla muun muassa kaupungin liikuntasuunnittelija, suunnittelupäällikkö ja liikuntapäällikkö.

– Tehtävät ovat mennet asteittain haastavammiksi. Ja lähes 20 vuotta olen opiskellut työn ohessa ja pyrkinyt kehittämään omaa osaamista vastaamaan työn tarpeeseen, Sahindal sanoo ja mainitsee opiskelleensa liikuntatieteiden maisteriksi valmistumisen jälkeen muun muassa liikuntamarkkinointia sekä talous- ja henkilöstöjohtamista.

– Tietyllä tapaa virta on vienyt tähän tehtävään. Ja olen siihen virtaan tyytyväinen.

Säännöllisesti kuulen ihmettelyä, kuinka minulla riittää vuorokaudessa tunteja.

Sahindal on tuttu kasvo Jyväskylän kaupunginvaltuustosta kolmelta kaudelta, SDP:n riveistä. Lisäksi hän on toiminut muun muassa sivistyslautakunnassa.

Sahindal jäi kaupunginvaltuustosta sivuun viime vuonna liikuntajohtajan tehtävän takia, lautakuntatyöskentelyn hän lopetti jo aiemmin.

– Ja helmikuussa hain eroa, hän täsmentää.

– On harmillista, että keskustelu mediassa keskittyi rekrytointiprosessin aikana hakijoiden poliittiseen taustaan. Itse koen, että politiikka on antanut ja opettanut paljon. Ja virkamiehenä en toimi minkään puolueen edustajana. Tuntuu, että tässä keskustelussa ansioni viran kannalta merkityksellisissä asioissa jäi täysin syrjään. Esimerkiksi työurani liikunnan tehtävissä sekä aiempi toimiminen muun muassa LIKESin puheenjohtajana. En koe hakeneeni poliittista virkaa, Sahindal sanoo.

Sahindalin perheeseen kuuluu mies ja kolme lasta, joista nuorin on neljävuotias.

– Säännöllisesti kuulen ihmettelyä, kuinka minulla riittää vuorokaudessa tunteja, kun on ollut työn, perheen ja opintojen lisäksi myös luottamustehtäviä. Koen, että se on elämänasenne. En ota paineita asioiden yhteensovittamisesta, Sahindal pohtii.

– Opiskelu on aina ollut minulle harrastus. Nautin uuden oppimisesta. Jos töissä tai luottamustoimissa on ollut raskaampi ajanjakso, olen vastaavasti keventänyt opintoja.

Sahindal toteaa, että koska työympäristö ja -tehtävä on jo varsin tuttu, hän voi kääriä heti hihansa ja alkaa töihin. Hippos-hankkeen tiimoilta liikuntajohtaja kertoo käyneensä keskustelua seurojen kanssa ja on tyytyväinen siihen, että hanke näyttäisi etenevän.

– Toivottavasti rakentaminen pääsisi alkamaan loppuvuodesta. Olemme nyt käyneet yli 40 seuratoimijan kanssa läpi uuden Hippoksen liikuntatilojen suunnitelmia ja soveltuvuutta eri lajeille. Seurajoukossa on hurjasti ammattitaitoa ja asiantuntijuutta, mikä pitää käyttää hyödyksi.

Sahindal summaa, että Jyväskylä liikuntapääkaupunkina on kuitenkin myös paljon muuta kuin Hippos. Liikuntapalvelut on tehnyt syksystä saakka muun muassa liikuntaolosuhteiden palveluverkkotyötä, jonka raporttia ja kehittämissuunnitelmaa esitellään päättäjille kevään aikana.

– Siinä on tavoitteena linjata liikuntaolosuhteiden keskeiset kehittämisen linjat tuleville vuosille, Sahindal kuvaa ja mainitsee, että liikuntapääkaupungissa olisi tilausta muun muassa täysimittaiselle jalkapallohallille.

– Sellaiselle, joka soveltuisi myös muiden lajien käyttöön. Kyseessä on varsin iso tila, joten sijainnin sanelee kaavoitus. Ihanne olisi Huhtasuolla, jonka miljöö tukisi hanketta. Myös Eteläportin alue olisi hyvä kartoittaa.

Kommentoi