Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyväskylän yläkoulut jatkavat lähiopetuksessa hiihtoloman jälkeen

Koronatartuntojen määrät ovat Jyväskylässä pysyneet viime viikkoina maltillisina, joten lisärajoituksille ei epidemiatilanteen valossa nähdä perusteita. Yläkoulut jatkavat hiihtoloman jälkeen lähiopetuksessa eikä ryhmäharrastustoimintaa rajoiteta. Jos tartunnat lähtevät nousuun tai Jyväskylässä alkaa esiintyä muuntovirusta, laajemmat rajoitukset tullaan kuitenkin ottamaan nopeasti käyttöön.

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kävi perjantaina 5.3. läpi valtioneuvoston suositusta lisärajoitusten käyttöönotosta. Kokouksessa todettiin, että Jyväskylässä on jo käytössä lähes kaikki leviämisvaiheen suositukset ja rajoitukset. Viimeisimpänä annettiin 25.2. suositus välttää yli kuuden hengen yksityistilaisuuksia.

Yläkoulujen etäopetuksen tarvetta sekä harrastustoiminnan rajoittamista tarkasteltiin epidemiatilanteen pohjalta. Tarkastelussa huomioitiin uusien tartuntojen määrä, ilmaantuvuus, tartuntojen jäljitettävyys sekä sairaalahoidon tarve. Lisäksi tarkasteltiin niitä ikäryhmiä, joissa uusia tartuntoja on kuluneen kahden viikon aikana ilmestynyt.

Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin 45 kappaletta ja kuluvalla viikolla uusia tartuntoja on maanantaista perjantaihin ilmennyt 29. Tartunnoista on kuluneella viikolla pystytty jäljittämään yli 80 prosenttia. Sairaalahoidon tarve ei ole alueella kasvanut ja tällä hetkellä jäljitys toimii tehokkaasti ja karanteenit voidaan asettaa oikea-aikaisesti. Jyväskylä on edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta tilanne on rauhallinen.

Yläkouluikäisillä uusia tartuntoja ilmeni tällä viikolla yksi ja edellisellä viikolla kaksi, ja ne aiheuttivat karanteeneja kahdelle koululle. Tartunnat leviävät tällä hetkellä ennen kaikkea perheiden keskuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että perheenjäsenet ovat jo olleet karanteenissa, eikä altistuksia ole uusista tartunnoista johtuen aiheutunut perheen ulkopuolisille tahoille.

Karanteeniin asetettujen asukkaiden määrä on Jyväskylässä pysynyt viimeisen kahden viikon aikana kohtuullisena.