Hannu Kolehmaisen harrastus vie jäätävää kyytiä – kunhan vaan pääsisi jäälle

Hannu Kolehmainen on rakentanut kaksi jääpurtta itselleen harrastekäyttöön. Riina Sydänmaanlakka

Riina Sydänmaanlakka

– Joku sanoo, että eläkkeellä vauhti kiihtyy. Tämän lajin piirissä se täytyy myöntää, Hannu Kolehmainen, 66, toteaa takapihallaan Säynätsalon Laivarannassa, lumisen Päijänteen äärellä.

Pressun alta paljastuu hänen itse rakentamansa jääpursi. Se on töröttänyt laiturin nokassa lähes koko talven ja päässyt reissuun vain yhden kerran. Syynä on jään päälle pakkautunut lumikerros, joka ilmestyi jääpurjehtijoiden riesaksi käytännössä heti järven jäädyttyä.

Mutta sitten kun Kolehmainen pääsee purjehtimaan, saattaa hän purjehtia jopa satasen tuntivauhtia.

– Mitä parempi purje ja pienempi kitka, sitä kovempaa mennään. Siihen tämä koko homma perustuu, Kolehmainen sanoo.

Jääpurren ”kelkkaosassa” on miehen mentävä aukko, johon kuski kipuaa pötköttelemään kypärä ja lasit päässään. Ja kun tuuli tarttuu purjeeseen, meno kolmen luistimen varassa alkaa. Vaatetta pitää olla runsaasti, sillä kova vauhti ja pakkaskeli on varsin jäätävä yhdistelmä.

– Kun purje nousee ylös, ei kuulu kuin jään rapina luistimien alla. Kun vauhdin kokee kerran, se vie mennessään, mies kuvailee.

Kun purje nousee ylös, ei kuulu kuin jään rapina luistimien alla.

Kolehmaisella ja hänen ystävillään on kypsään ikään ehtineiden ukkojen kerho, joka kiitää pursillaan pitkin jäitä sekä rakentelee uusia menopelejä porukalla.

– Hyvinä talvina matkaa on kertynyt satojakin kilometrejä. Teemme porukalla retkiä, käymme makkaranpaistossa ja nautimme Päijänteestä.

Hannu Kolehmainen ehti tehdä yhden koeajon uudella purrellaan ennen kuin lumikerros peitti jään. Nyt hän odottelee kevätkelejä. Hannu Kolehmaisen kotialbumi

Kolehmaisen jääpursissa on polkupyörän ratasosaa hyödyntäen tehty ratti, joka kääntää keulan luistinta.

– Jääpurtta on todella helppo kääntää. Kun tästä pääsee jyvälle, purjehtimisen kyllä oppii. Ja jos on tilaa ajaa, se on hyvin turvallista. Vähän kuin lentokentällä ajaisi.

Luistinten terien oikeat terävyydet ja kulmat ovat Kolehmaisen mukaan ensiarvoisen tärkeät.

– Jos on todella kova jää, luistimen pitää olla terävä. Muuten homma ei toimi, hän selostaa.

Koska vauhti on jääpurjehduksessa usein kova, on tiedettävä, missä kulkee. Vaaranpaikat pitää tuntea.

Parhaat purjehduskelit osuvat usein alkutalveen ja kevääseen, ja siksi myös jään paksuuden kanssa tulee olla tarkkana.

– Itse olen pitänyt vähintään 10 senttimetrin teräsjäätä kriteerinä ennen kuin lähden jäälle. Ja tämän lähivesistön virtaukset ovat kyllä hyvin tiedossani.

Sellaisena aikana, kun jäälle ei pääse, Kolehmainen keskittyy pursiensa kehittelyyn ja rakenteluun.

– Tässä uudemmassa jääpurressa on tuliterä hiilikuitumasto, jonka rakentamiseen piti vähän perehtyä. Aina tekee mieli kokeilla jotakin uutta. Niinhän siinä käy, että harrastus kasvaa, Kolehmainen virnistää.

– Tämä pursi vaatii enää lisää koeajoa. Nyt ei muuta kun odotellaan kevättä.

Kommentoi