Jyväskylän varhaiskasvatuksen henkilöstö velvoitettiin käyttämään maskia tai visiiriä työtehtävissä maanantainasta 15.2. alkaen. Jyväskylän kaupungin mukaan kyse on henkilöstön suojaamisesta.
Varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on ollut suositus käyttää kasvomaskia tai visiiriä jo syksystä alkaen.
Koronatartuntoja on esiintynyt Jyväskylässä viime aikoina erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa, ja jatkotartuntoja on ollut tämän jälkeen lasten perheissä. Varhaiskasvatusikäisiltä löytyi viime viikolla kymmenen tartuntaa.
– Jotta tartuntaketjut ja altistumiset voidaan rajata mahdollisimman pieneksi ja työntekijöille tarjota turvallinen työympäristö, otetaan uusia turvallisuutta edistäviä käytänteitä käyttöön matalalla kynnyksellä, toteaa tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.
Työnantajalla on työturvallisuuslain mukainen velvollisuus turvata henkilöstönsä terveyttä ja järjestää turvalliset työolosuhteet.
Kaupungin tiedotteen mukaan henkilökunnan maskien käytöllä pystytään turvaamaan työntekijöiden turvallisuus epidemiatilanteessa ja mahdollisessa korona-altistumistilanteessa he säästyvät näin karanteenilta. Tarkoituksena on turvata varhaiskasvatuksen toteutuminen ja lapsille turvallinen oppimisympäristö tutun henkilöstön kanssa.
– Lapset ovat tottuneet siihen, että aikuiset käyttävät maskeja tai visiiriä. Kun työntekijä havaitsee, että lapsi reagoi jossain tilanteessa maskiin tai visiiriin, työntekijä ottaa tilanteessa huomioon lapsen tarpeet ja tunteet. On myös tärkeää, että aikuinen puhuu lapselle lähietäisyydeltä, mikä on mahdollista, kun toimitaan pienissä ryhmissä, sanoo palvelujohtaja Tarja Ahlqvist varhaiskasvatuspalveluista.
Koronaviruksen leviämisen ehkäisyyn liittyviä käytänteitä, kuten käsienpesun merkitystä tai oikeita yskimiskäytänteitä, käydään lasten kanssa läpi lapsen ikätason mukaisesti.
Jyväskylän koronatartuntojen kokonaistilanne on rauhoittunut sen verran, että osa rajoituksista on voitu purkaa. Kaupungin koronatilanne on kuitenkin edelleen aktiivinen.