Kalastus on tuonut elantoa kautta aikojen – kun kala-apajaa ei voinut paaluttaa, se pyhitettiin esimerkiksi mummolla

Muuramelainen Pekka Hietanen ensimmäisen Laatokan-mallisen itse tehdyn rysänsä vieressä Muuramessa. Pertti Hietanen

Esa Sironen

On koittanut kalaruoan ystäville aika, joka herauttaa kielelle kalenterivuoden ehkä makeimmat vedet. Avannot on sohittu tutuille ylisukupolvisille kutupaikoille, joille mateet vesielämänsä pimeimpinä öinä luikertavat. Luodon syrjään on vedetty lähestymisuria ja käännelty oikeaan suuntaan pohjapuita. Niiden kylkiä seuraillen mateet häämatkallaan uivat katiskan tai rysän kohtalokkaaseen nieluun.

Kun mateen kutu on ohi, katiska-avantoon sirotellaan kauraryynejä kylmän veden särkien houkuttimiksi. Särkien perässä, niitä syömään, ui katiskaan rapuja.

Suuhunpantavaa on tullut, ja sitä tarvittiin varsinkin sotien jälkeiseen niukkaan ruokapöytään, kuten moni aikalainen muistaa.

Jyväskylän lyseon kasvatti, historioitsija Väinö Voionmaa julkaisi vuonna 1947 pitkään valmistelemansa teoksen Hämäläinen eräkausi. Se oli tutkimuksellinen jatko hänen Erämiehet-nimiselle nuorisokirjalleen, joka ilmestyi vuonna 1909.

Hämäläisen eräkauden jäljiltä on keskisuomalaiseen maisemaan jäänyt Oravivuoren ja Majasaaren kaltaisia nimiä. Saattavatpa muinaisen kalamajan jäänteetkin piileskellä jonkin salaperäisen kuopan pohjalla.

Myös katujen nimistö Köhniön kaupunginosaan on kehitelty tuon muinaisen eräkauden muistoksi.

Ennen saaliiksi joutumistaan kalat ovat isännättömiä esineitä.

Perustuslakivaliokunta

Kun Muuramen kalastuskunta huomasi emäkuntansa tavoin täyttävänsä pian täydet sata vuotta, se tilasi itsestään historiikin. Kun entisenä muuramelaisena ja Jyväskylän lyseon käyneenä valikoiduin kirjan toimittajaksi, huomasin päässeeni jatkamaan siitä, mihin Väinö Voionmaa erähistoriansa päätti.

Mitä kalastukselle on tapahtunut sitten 1500-luvun?

Kala on erikoinen omaisuuden laji, josta perustuslakivaliokunta on lausunut kantanaan, että ”ennen saaliiksi joutumistaan kalat ovat isännättömiä esineitä”.

Kalastusoikeus veteen on sen sijaan varallisuutta, josta on ikiaikaisesti riidelty. Niinpä Ruotsin kuningas ja Venäjän keisari ovat kiireittensä ohessa joutuneet sovittelemaan Muuramenkin isäntien apajakiistoja.

Vuonna 1872 muuan tuomari ”Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Korkeassa Nimessä” vahvisti, että Korpilahden kylillä ei ole oikeutta Saarenkylän rantojen lahnankutuun. Päätös perustui Jämsän käräjäkunnan linjauksiin 1600-luvulta.

Evakko­kalastajat löysivät uudelleen Päijänteen muikut.

Avovettä ei voi paaluttaa, mutta konstit keksittiin sinnekin. Kun nuottakunta tuli tutulle, hyväksi tiedetylle pyyntipaikalle, siellä saattoi olla jo ankkurissa vene ja siinä pikkutyttö tai mummo kutimineen kilpailevasta venekunnasta. Konstia kutsuttiin apajan ”pyhittämiseksi”.

Sodasta kotiutetut miehet ja Laatokalta tulleet evakkokalastajat toivat kumpikin omat lisänsä erätalouteen. Vaan entäpä kun ei omistanut maata ja sen mukana vesioikeutta?

”Vaaran hetkellä tämä isänmaa annetaan hyvin helposti meidän kaikkien yhteiseksi”, säynätsalolainen aktivisti kirjoitti Erämies-lehdessä ja ehdotti samaa myös rauhan ajalle. Tehtaan piippujen juurille oli alettu perustaa työväen metsästys- ja kalastusseuroja, joita käyntiin lietsomassa kiersi jyväskyläläinen Matti Kivinoro, mies monessa muussakin kulttuuririennossa.

Siitä kehkeytyi kansanliike, jonka kalamajat Päijänteen Vanhanselällä ovat edelleen käytössä, tosin ajanmukaisesti yhtiöitettyinä.

Evakkokalastajat toivat mukanaan lujan ammattitaitonsa ja löysivät uudelleen Päijänteen muikut. Kävi kuten jo Voionmaa oli havainnut, kalastus nousi ”pääasiaksi erämaataloudessa ja kalavesi erämaaomistuksen tärkeimmäksi osaksi”.

Ammattimainen evakkokalastus kesti Ristinselällä viitisentoista vuotta, kunnes veden likaantuminen 1960-luvulla lopetti muikunpyynnin juuri ennen sen harjoittajien eläkeikää.

Sitä mukaa kuin kalastuksen ruokataloudellinen merkitys väheni, se romantisoitui virkistyskalastuksena. Saalistamista tärkeämpi voi olla hyvä mieli, tunnelma ja maku.

Suomalainen järvimade on maailman paras turskakala, väittävät gourmet-kalastajat. Nyljetty made fileerataan ruodottomaksi, jolloin se vähärasvaisena säilyy pakastimessa puolikin vuotta. Ruodottomien madefileiden grillivartaat ovat herkkuruokien aatelia, väittää Esa Puranen Muuramen kalastuskunnan juhlakirjassa.

Kommentoi