Jyväskylän keskustaan tuli lisää tilaa taiteelle

Harri Nieminen on ollut intohimoinen taiteen keräilijä 1970-luvulta saakka. Timo Mustalampi

Riina Sydänmaanlakka

Jyväskylän keskustaan Asemakadulle avattiin tammikuun lopussa uusi taidegalleria, Harrin Taide ja Antiikki. 240-neliöisen gallerian yrittäjänä toimii jyväskyläläinen pitkän linjan taiteenkeräilijä Harri Nieminen yhtiökumppaneineen.

Yrittäjän mukaan galleria on herättänyt kiitettävästi kiinnostusta niin taiteilijoissa kuin asiakkaissakin. Näyttelytoiminta alkoi taidemaalari Jouko ­Hackzellin teoksilla.

Nieminen kertoo, että toiminnan pääpaino on näyttelytilojen vuokraamisessa taiteilijoille. Näyttelytoiminnan rinnalle on tulossa muun muassa taideteosten kehystämistä, antiikkimyyntiä sekä taiteen arviointia ja välitystä.

– 1950–60-luvun lasiesineet kiinnostavat minua erityisesti, ja niillä on myös kysyntää. Itse ehdin kiertää 12 vuotta antiikkimessuja niitä myymässä, Nieminen sanoo.

Harri Niemisellä on aiemminkin ollut taideliike Jyväskylässä.

– Joskus yli 15 vuotta sitten torin laidassa. Taidetta olen kerännyt 70-luvulta saakka, ja omaa kokoelmaa on nyt myynnissä uudessa galleriassa.

50–60-luvun lasiesineet kiinnostavat minua erityisesti, ja niillä on myös kysyntää.

Nieminen neuvottelee parhaillaan muutamien taiteilijoiden kanssa tulevista näyttelyistä. Varmistunut on jo ainakin taidemaalari Bruno Maximuksen maaliskuun loppupuolella alkava näyttely.

– Näyttelytila on sen verran suuri, että sinne mahtuu useampi näyttely samanaikaisesti. Näin taiteilijat saavat kustannuksetkin pienemmäksi.

– Ajattelen, että on kulttuuriteko perustaa galleria keskelle kaupunkia korona-aikana. Keski-Suomen alueellakin on paljon taiteilijoita, ja sen verran tiedän, että esimerkiksi taiteilijaseuralla on pitkät jonot päästä pitämään näyttelyitä, Nieminen sanoo.

Kommentoi