Elokuva-arvio: Hikinen funk soi ja leveät lahkeet lepattavat – viikon elokuvat sijoittuvat 1970-luvun Los Angelesiin

Black Dynamite (Michael Jai White) on kova koville – ja oikeastaan kaikille muillekin.

J. K.

Suoratoisto

Black Dynamite

Ohjaus: Scott Sanders. 81 min. 2009. Yle Areena.

***

Black Dynamite tekee jo alkuteksteissään selväksi olevansa 1970-luvun yhdysvaltalaisten blaxploitaatioelokuvien (mm. Shaft, 1971, Super Fly, 1972 ja Dolemite , 1975 ) ilkikurinen mutta ylpeä perillinen. Kyseessä ei ole Scary movie -henkinen, yksittäisistä elokuvista lainaava genrehassuttelu vaan parodian ja pastissin välimaastossa taitavasti tasapainotteleva musta komedia.

Hikinen funk soi ja leveät lahkeet lepattavat, kun Michael Jai Whiten esittämä hurjalibidoinen kung fu -mestari jakaa kierrepotkuja vastustajiensa leukaperiin. Siinä sivussa hän selvittää salaliittoa, joka on varmasti yksi elokuvahistorian pimeimmistä.

Black Dynamite kuvattiin Kodakin Super 16 Color Reversal -filmillä, mikä on tuonut kuvaan tunnelmallista rakeisuutta ja 1970-luvulta tuttuja värisävyjä. Muutenkin meininki on autenttista aina tarkoituksellisen jäykkää näyttelyä, kömpelöitä tehosteita ja tahallisia klaffivirheitä myöten.

Vitsejä tipahtelee puolestaan enemmän kuin yhdellä katselukerralla kykenee huomaamaan tai kääntäjä tekstittämään.

The Nice Guys

Ohjaus: Shane Black. 115 min. K16. 2016. Elisa Viihde.

***

Jackson Healey ( Russell Crowe ) pehmentää työkseen liian nuorista tytöistä liian paljon pitävien miesten nenärustoa. Holland March ( Ryan Gosling) on puolestaan juoppo yksityisetsivä, joka on ulkoistanut ajattelun 13-vuotiaalle tyttärelleen ( Angourie Rice). Miehet joutuvat yhteistyöhön tutkiessaan tapausta, johon liittyvät sulojaan filmikameralle esitelleen näyttelijättären kuolema ja poliitikon kadonnut tytär.

The Nice Guys kuvaa 1970-luvun Los Angelesin neonvaloisena korruption ja löyhän moraalin tyyssijana. Sen miljöö herkuttelee mielikuvilla pornoteollisuuden takahuoneista ja loputtomista kokaiinijuhlista eikä edes pyri tarkkaan ajankuvaan. Lopputulos on kuin Inherent Vicen ja Boogie Nightsin vapaan kasvatuksen saanut lehtolapsi.

Väkivaltaa ja alastomuutta yhdistelevä The Nice Guys mukailee 1970-luvun pulp-rikoselokuvia, mutta toisaalta sen koukeroinen juoni on tietoisen kliseinen film noir -parodia. Jaarittelusta koostuvassa dialogissa on hetkensä, mutta myös puhumattomiin tuokioihin on ladattu huumoria.

Russell Crowe on passeli valinta alkoholia lipittävän gorillan rooliin, edustaahan krapulainen murahtelu hänen monipuolisen osaamisensa kovinta ydintä.

Kommentoi