Sisarukset Elina Laine ja Ilpo Soikkeli kokosivat Galleria Patinaan Matkalla-näyttelyn, jossa on esillä Laineen maalauksia ja piirustuksia sekä Soikkelin valokuvia. Ensimmäisen yhteisen näyttelyn idea syntyi halusta juhlistaa Laineen 50-vuotispäivää. Lainetta ja Soikkelia yhdistää kiinnostus luontoaiheisiin ja yksityiskohtiin.
Soikkelille matkateema symboloi sitä, miten matkalla oleminen jättää aina jälkensä sekä matkalaiseen itseensä että paikkoihin, joissa matka tapahtuu. Soikkeli kuvaa mieluiten mustavalkoisia valokuvia, ja häntä kiehtoo kuvatessa etenkin liikkeen vangitseminen ja vastavalo.
Soikkeli kantaa kameraa aina mukanaan. Sattumalla onkin kuvatessa iso rooli, sillä joskus kiinnostavat tapahtumat tai yksityiskohdat tulevat vastaan yllättäen. Saattaa olla, että taivaalla huomaa kuumailmapallon tai poikkeuksellisen kaunis valo siivilöityy yhtäkkiä lehvästön läpi.
Soikkeli kokee erinomaisena stressinpoistona, kun joskus voi vain maata kameran kanssa heinikossa kuvaamassa esimerkiksi pieniä ketoneilikoita.
– Silloin ajankululla ei ole mitään väliä niin kauan kuin valoa vain riittää, ja kesällähän sitä aina riittää, Soikkeli hymyilee.
Laine lähestyi matkateemaa kuvaten omaa sisäistä maailmaansa ja kasvuaan. Hänelle oivallukset ovat maalatessa tärkeitä, ja usein Laine haluaakin tarkastella asioita eri kulmista, ja katsoa tuttuja näkymiä eri vinkkelistä.
– Parhaita hetkiä ovat ne, kun maalatessa on aikaa, rauhaa ja ajatus.
Laine halusi haastaa itseään ja maalasi omat tulkintansa muutamasta veljensä näyttelyvalokuvasta. Maalaukset on ripustettu rinnakkain innoituksena toimineiden valokuvien kanssa.
Luonnossa Laineen pysäyttävät usein valon ja varjon leikki, sekä kiehtovat muodot ja pinnat. Laine suosii maalauksissaan luonnonläheisiä murrettuja sävyjä. Hän on kiinnostunut vahvasta ilmaisuvoimaisesta viivasta ja kerroksellisesta pintastruktuurista.
– Tammikuun päivät -sarjaa varten tein tammikuussa joka päivä pienen teoksen.
Elina Laine ja Ilpo Soikkeli: Matkalla, Galleria Patina, 5.2.– 3.3.2021