Hurja­päiden kuninkuus­laji – hevoset ovat kenttäratsastaja Veera Peltokankaalle tärkeä voimavara

Candy Girl, Karkki, on Veera Peltokankaan ykkösratsu. Riina Sydänmaanlakka

Riina Sydänmaanlakka

Kenttäratsastaja Veera Peltokankaan, 28, hevoset lompsivat korvat hörössä tarhan portille tervehtimään omistajaansa ja asettelevat turpiaan määrätietoisesti tämän kainaloon.

– Nämä ovat tosi kilttejä, vastikään Jyväskylään muuttanut Peltokangas lupaa avatessaan porttia.

– Meillä on ystävyys- ja luottamussuhde. Teemme hommia yhdessä hyvällä fiiliksellä, hän kertoo ja rapsuttaa Candy Girl -hevostaan, tuttavallisemmin Karkkia.

Karkki on Peltokankaan ykkösratsu, jonka kanssa hän kisaa parhaimmillaan neljän tähden luokkia. Ne vastaavat vaikeusasteeltaan MM-kilpailuita ja olympialaisia.

Toinen hevosista, Waterlily XI, eli Lily, suorittaa kolmen tähden luokkia.

Peltokangas asuu itse Jyväskylän keskustassa Pitkäkadulla, hevosten uusi koti on Korpilahdella Villa Hepolassa. Kolmikko muutti Jyväskylään Keski-Pohjanmaalta, Perhosta.

Toivottavasti tämä rohkaisee muita mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia ja tuo heille toivoa.

– Täällä on treeniin paljon paremmat puitteet, maneesi ja kaikki. Kotitallilla Perhossa treenasin käytännössä yhdellä tienpätkällä. Eikä siellä ole pahemmin mäkiä, Peltokangas kuvailee lättänää kotiseutuaan ja toteaa, että kilpahevosten kouluttaminen ja treenaaminen niissä olosuhteissa vaati paljon työtä ja kärsivällisyyttä.

Karkki, Veera ja Lily ovat tiivis kolmikko ja tekevät hommia yhdessä, hyvällä fiiliksellä. Riina Sydänmaanlakka

Hurjapäiden hommaa, Peltokangas vastaa, kun häntä pyydetään luonnehtimaan lajiaan kenttäratsastusta. Sitä kutsutaan usein myös ratsastuksen kuninkuuslajiksi.

Kenttäratsastukseen kuuluvat kouluratsastuskoe, maastokoe ja esteratsastuskoe. Maastokoe hurjine esteineen on näistä vaativin ja Peltokankaalle myös syy harrastaa juuri kenttäratsastusta.

Ratsastajalla on tähtäimessään MM-kisat ja olympialaiset. Taskussa on jo sijoituksia SM-kilpailuissa sekä Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailuissa, kaksi suomenhevosten kenttämestaruutta sekä kansainvälisten kilpailuiden sijoituksia.

Nykyään tipun vähemmän, ehkä kymmenisen kertaa viime vuonna.

– Tiedän, että tavoitteet ovat suomalaisittain suuret, mutta niitä kohti pyrin.

Neljän tähden kilpailureissuja varten Peltokankaan on matkustettava hevosineen muualle Eurooppaan.

Edellisissä kilpailuissa, lokakuussa Puolassa 34 ensimmäistä maastoestettä meni puhtaasti. Noin kuuden kilometrin pituisessa radassa olisi ollut vielä kaksi estettä jäljellä, kun ratsastaja tunsi hevosen liikkeissä pohjan liukkauden ja ehti ajatella, että nyt pitää mennä rauhassa. Se jäi viimeiseksi muistikuvaksi ennen kuin kaikki pimeni.

– Karkki kaatui, löin pääni, sain aivotärähdyksen ja olin hetken tajuttomana. Hevoselta oli lähtenyt molemmat etukengät irti, enkä siinä vauhdissa ollut tätä huomannut, ratsastaja kertaa.

Niistä kisoista olisi voinut saada Euroopan mestaruus -kvaalin.

Olen monesti naureskellut, että kenttäratsastus vaatii luontaista hulluutta, joten se on hyvä laji minulle.

Kaatumisen jälkeisenä päivänä Peltokangas lähti ajamaan Puolan Strzegomista kotiin hevoset kyydissään ja konttasi tuon tuosta hevosauton alla sitä korjailemassa.

– Se ei ollut ehkä kovin fiksua. Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut pyytää vaikka isää lentämään Puolaan ja ajamaan auton kotiin sen sijaan, että ajan aivotärähdyksen jälkeen 1 500 kilometriä. Tällainen mä olen. Sisu on mulle sekä heikkous että vahvuus. Se vie eteenpäin ja johtaa väillä ongelmiin. Mutta periksi en anna, Peltokangas pohtii ja taputtaa Karkkia, jolle ei käynyt onnettomuudessa onneksi kuinkaan.

Hän on kouluttanut hevosensa nykyiselle tasolleen itse.

– Luottamussuhteen muodostaminen vaatii tosi paljon hevosenlukutaitoa ja niiden laumakulttuurin tuntemusta.

Jyväskylään ratsastajan toi paitsi hyvät treenausmahdollisuudet, myös valmentaminen. Peltokangas perusti oman yrityksen 1,5 vuotta sitten ja valmentaa kaiken tasoisia ratsastajia. Tällä hän rahoittaa kilpauraansa.

Kilpailureissut ulkomaille eivät ole halpaa hupia, hevosenpidosta puhumattakaan.

Lisäksi hän ratsuttaa, eli kouluttaa, nuoria hevosia.

– Valmentaessa opin itsekin koko ajan lisää, tykkään siitä tosi paljon. Tärkeintä on ratsastajan oma halu kehittyä, ei taitotaso. Monista valmennettavista on tullut minulle hyviä ystäviä.

Karkilla on tänään vuorossa kevyempi treeni. Riina Sydänmaanlakka

– Olen monesti naureskellut, että kenttäratsastus vaatii luontaista hulluutta, joten se on hyvä laji minulle, Peltokangas toteaa.

Hän sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Peltokangas ei halua piilotella mielenterveysongelmiaan, vaan puhuu niistä avoimesti.

– Olen ollut neljä kertaa suljetulla osastolla. Ja sitten on näitä masennuskausia.

Varsinaisen diagnoosin Peltokangas sai 2,5 vuotta sitten. Hän oli vasta päässyt unelmiensa työpaikkaan Skotlantiin, kun hän sairastui psykoosiin.

– Tulin sitten omien hevosten kanssa takaisin Suomeen. Mutta en halua luokitella itseäni diagnoosin mukaan. Ei ihminen ole yhtä kuin diagnoosi.

Peltokangas kirjoittaa parhaillaan omaelämäkerrallista kirjaa, jossa hän käsittelee hevosten ja kisaamisen lisäksi sairauttaan.

Hän haluaa kertoa tarinan siitä, että haasteista huolimatta voi elää hyvää elämää ja päästä tavoitteisiinsa.

– Toivottavasti tämä rohkaisee muita mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia ja tuo heille toivoa.

Kirjassaan Peltokangas aikoo kertoa myös lapsuuden hevostouhuistaan. Vanha sanonta kuuluu, että hyväksi ratsastajaksi voi tulla vasta sitten, kun on tippunut sata kertaa. Peltokankaan ensimmäinen sata meni kirkkaasti rikki jo ensimmäisen oman ponin kanssa lapsena.

– Nykyään tipun vähemmän, ehkä kymmenisen kertaa viime vuonna, Peltokangas virnistää.

Hevoset ovat aina olleet Peltokankaalle voimavara ja omalla tavallaan myös tuki ja turva.

– Olen tosi itsekriittinen, mutta hevoset eivät arvostele. Ne hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. En pelkää koskaan vauhtia, tippumista tai kaatumista. Enemmänkin pelkään, mitä muut ajattelevat suorituksestani. Hevosten kanssa tekemisestä saan paljon voimaa.

Jyväskylään Veera Peltokankaan toi hyvät treenausmahdollisuudet sekä valmennettavat. Riina Sydänmaanlakka

Karkilla on ollut edellisenä päivänä kouluratsastustreeni maneesissa, ja tänään on vuorossa vähän kevyempi palauttelu.

Satuloituaan hevosen Peltokangas suuntaa lumiselle pellolle. Alkulämmittelyn jälkeen ratsukko siirtyy laukkaan, ja pakkaslumen pöllytessä näky on kuin jostakin sadusta.

Molemmat näyttäisivät hymyilevän.

Etusivulla nyt