Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuokkalan sillan Keinujan piti keinua vain yhden kesän – Teoksen mallina toimi mentalisti

Kuokkalan sillan alla on pian parinkymmenen vuoden ajan keinunut ympäristötaideteos, joka on loogisesti nimetty Keinujaksi. Keinussa istuvaa miestä esittävä teos on korpilahtelaisen taiteilijan Seppo Uuranmäen käsialaa. Aidon näköinen teos on monille Rantaraittia kiertävälle tuttu, mutta tiesitkö että:

1 Keinuja tehtiin vain yhdeksi kesäksi.

Keinuja-teos tilattiin Kuokkalan sillan alle Rantaraitin avajaisiin 2002. Alun perin sen oli määrä ilahduttaa ohikulkijoita vain yhden kesän. Kaupunki kuitenkin kysyi, voisiko teos jäädä sillan alle ja kauanko se kestäisi.

– Vastasin, että teoksen pitäisi kestää yhtä kauan kuin soutuveneen eli ainakin kymmenen vuotta, sillä se on tehty lasikuidusta ja maalattu automaaleilla, Uuranmäki kertoo.

Taiteilijan mielestä pian kaksikymmentä vuotta keinunut teos olisi ennallistettava.

– Ulkoisesti teos näyttää muuten olevan kunnossa, mutta se on liian kalpea. Auringossa sen rusketus on haalistunut turhan paljon.

2 Mallina tunnettu henkilö.

Keinuja on aidon näköinen, koska sen asennossa ja mittasuhteissa on käytetty mallina oikeaa henkilöä. Malli on julkisuudesta tuttu mentalisti Jose Ahonen, joka asuu nykyisin Tampereella.

– Jose oli saman kylän miehiä ja kävi kuvanveistoryhmässä ja piirustusryhmässä. Hän on oikein mukava mies. Jose toimi ihmisvartalon mallina, teos ei ole varsinaisesti hänen kuvansa, Uuranmäki kertoo.

3 Teosta on jatkettu vuosien varrella.

Yle uutisoi muutama vuosi sitten, että Keinujan eteen oli laskettu näyttö Kuokkalan sillalta. Keinujan kaulaan on taannoin ilmestynyt myös punainen kaulahuivi talveksi.

Uuranmäki on mielissään siitä, että teos aiheuttaa ihmisissä reaktioita.

– Sehän on tehty ihmisiä varten. Mukavaa, että se on tuonut myös yhteistä hauskaa.

Taiteilija ei itse ole huivituksen takana eikä tiedä, kuka kaulahuivin on teokselle vienyt. Myöskään kaupungilla ei tiedetä, kuka Keinujan on vaatettanut. Viherosastolta arvellaan, että taustalla ovat kaupunkisissit eli huivi on viety ilman lupaa.

4 Keinujalla on sisar.

Seppo Uuranmäki on tehnyt Keinujalle sisarteoksen Korpilahdella sijaitsevaan Kärkisten sillan pyloniin. Teoksen nimi on Poikittain, ja se esittää sillan pylonia pitkin kiipeävää alastonta miestä. Hahmo on lähes siltakannen korkeudella ja näkyy järvelle, mutta ei tielle.

– Olisin halunnut hahmon ylemmäs, mutta tielaitos sanoi, ettei se saa näkyä autoilijoille, koska se voi aiheuttaa vaaratilanteita.

Myös Poikittain on tehty lasikuidusta, ja senkin piti olla paikallaan vain yhden kesän.

– Siihen aikaan taidetoimikunnassa haluttiin piristää Päijänteen järvimatkailua taideteoksilla paikoissa, joissa järvimatkailijat pysähtyvät. Syksyllä, kun teos piti irrottaa, minulla ei ollut yhtään rahaa. Taidetoimikunta teki tarjouksen teoksesta. Oli järkevää myydä se alihintaan. Mukavaa, että se on yhä siellä, Uuranmäki toteaa.

Entä kuka oli mallina Poikittain-teoksessa?

– Minä itse. Asettauduin puolapuilla useisiin eri asentoihin ja kuvittelin kiipeäväni. Vaimo kuvasi ja sen mukaan tein.

5 Teokset ottavat kantaa.

Keinuja ja Poikittain tutkivat kevyehkösti ihmisen ja massiivirakentamisen kohtaamista.

– Päijänne on vanha reitti, valtaväylä. Kärkistensalmi on sen kapein kohta. Silta katkaisee valtaväylän ja yhtäkkiä poikittain menevä tie onkin uusi valtaväylä. Vedestä vanha alkuolento kiipeää katsomaan, mikä helvetti tämä on, Uuranmäki kertoo.