Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaksi kaulaa, kaksi kitaristia ja ripaus legendaa

Kun Elias Suhonen, 23, osti säästöillään heavy-yhtye W.A.S.P.:n levyn 2010-luvulla, hän olisi kaatunut selälleen, jos olisi voinut kurkistaa tulevaisuuteensa. Noin kymmenen vuotta myöhemmin Suhonen on nimittäin hyvä ystävä samaisen yhtyeen kitaristin, Doug Blairin, 57, kanssa, ja soittaa tämän varta vasten hänelle rakentamaa kaksikaulaista Mutant-kitaraa.

– Doug näki mut soittamassa Freetimessa ja sanoi keikan jälkeen, että soitat ihan liian pientä kitaraa, Suhonen kertoo.

Tavallinen kitara näytti Blairin mielestä hölmöltä 193-senttisen soittajan käsissä. Suhonen ja Blair ryhtyivät keskustelemaan siitä, minkälainen soitin miehelle parhaiten sopisi.

– Sitten Doug sanoi, että mitä jos hän valmistaisi sulle kitaran. Sanoin, että sehän sopii, Suhonen kertoo.

Kaikki tämä olisi kuulostanut nuoresta Suhosesta varmasti käsittämättömältä. Jo pelkästään se olisi ollut outoa, että maailmankuulu kitaristi seuraa paikallisen bändin keikkaa jyväskyläläisessä baarissa. Kaikelle on kuitenkin looginen syynsä.

Yhdysvaltalainen Blair tuli Suomeen keikalle 2012 ja veti ystävänsä pyynnöstä musiikkipajan Turun Rock Academyssa. Mies kiintyi kaupunkiin ja on asunut Aurajoen rantaan ankkuroidussa laivassa nyt seitsemisen vuotta. Hän opettaa keikkailun lomassa Turun Rock Academyssa ja on vieraillut tämän tiimoilta myös Jyväskylän Veturitalleilla vastaavassa musiikkihankkeessa.

Minusta tuntuu, että asioiden jaottelu harrastuksiin ja työhön on jollain tapaa aivan uniikki, suomalainen juttu.

Doug Blair

Suhonen taas on osallistunut Academyn toimintaan kahdella yhtyeellään (Borrelioosi ja Face The Legacy) ja ollut myöhemmin mukana nuoriso- ja yhteisöohjaajaopintojensa kautta.

Blair kertoo tehneensä ensimmäisen, oman näköisensä kitaran jo 12-vuotiaana. Vuosien varrella taidot ovat kehittyneet, eikä rakentaminen ole ollut enää pelkkää värin muutosta. Blair on suunnitellut ja rakentanut muun muassa Mutantiksi kutsumiaan kaksikaulaisia kitaroita, 8-kielisiä basson ja kitaran sekoituksia ja 12-kielisiä nailon- ja teräskieli kitara-hybridejä.

Blairia naurattaa kysymys siitä, onko soitinrakentaminen työtä vai harrastus.

– Kitaroiden rakentaminen on ollut aina intohimoni ja on sitä yhä. Minusta tuntuu, että asioiden jaottelu harrastuksiin ja työhön on jollain tapaa aivan uniikki, suomalainen juttu.

Suomalaisittain hommaa voinee sanoa harrastukseksi, sillä soittimia syntyy harvakseltaan ja harvoille valituille.

– Tärkeintä minulle on löytää Eliaksen kaltaisia motivoituneita soittajia, jotka voivat hyödyntää niitä soittamisen ja musiikin tekemisen mahdollisuuksia, joita kitarani tarjoavat.

Vaikka Suhosen soitin on valmistunut juuri hänelle, sai se alkunsa jo kauan ennen soittajan syntymää.

– Kitaran body on tehty 90-luvulla. Se, että runko on jo läpikäynyt kaikki mahdolliset ilmankosteuden muutokset ja asettunut paikoilleen, tekee soittimesta erityisen.

Uusia, mahonkisia kitaroita ei enää valmisteta puulajin käyttörajoitusten takia. Yleensä mahonkiset soittimet ovat myös paloista liimattuja, kun Suhosen kitara taas on tehty yhdestä palasta.

Kun Suhonen soitti kitarallaan ensimmäiset sävelet, hän tunsi sen heti omakseen.

– Kuukauden päästä kysyin Dougilta, tekisikö hän minulle toisenkin kitaran, Suhonen naurahtaa.

Kun Blairilta kysyy, mitä seikkoja hän ottaa huomioon suunnitellessaan soitinta tietylle soittajalle, hän vastaa suunnittelevansa oikeastaan aina itselleen. Tämän takia kitarat päätyvät soittajille, joiden musiikkimaku käy yksiin Blairin kanssa ja fysiikkakin taipuu samoihin asioihin.

– Tavoittelen soitinta, joka palvelee soittajaansa. Tärkeintä on, että soitin antaa soittajalleen mahdollisuuden tehdä sellaisia musiikillisesti luovia asioita, joita muilla soittimilla ei voi tavoittaa.

Lopuksi on kysyttävä vielä W.A.S.P:n kuulumiset.

– Viime vuoden suuren kiertueen peruuntuminen oli monella tapaa järkyttävää ja sydäntä särkevää. Toivomme, että voimme soittaa tänä vuonna ainakin joillakin festivaaleilla ja vetää 40-vuotiskiertue sitten vuonna 2022.

Blairilta peruuntui koronan takia myös Turkuun suunniteltu kitaranäyttely.

– Se toteutuu sitten joskus. Ja Eliaksen kitarat ovat siinä mahdollisesti sitten mukana.