Juha Tervosen, 57, auraushommat pysäytti joitakin vuosia sitten Kypärämäessä näky, joka on edelleen piirtynyt verkkokalvoille. Mummo laski pihan liittymässä housut kinttuihin ja pyllisti, ilmeisesti mielenosoituksena lumiauran jäljiltä liittymään kasautuvasta lumesta.
– Ei siinä auttanut kun aurailla ohitse, en viitsinyt alkaa mitään puhua, Tervonen muistelee.
Mummon palaute on ääritapaus, mutta keskisormia Wille 855 -aurauskoneen kuski näkee Jyväskylässä tuon tuosta.
– Onneksi on niitä iloisia morjestelijoitakin, hän sanoo.
Tervonen on aurannut teitä ja katuja 80-luvun puolivälistä saakka. Tällä hetkellä hän työskentelee Jyväskylän kaupungin koneenkuljettajana ja käytännössä auraa sekä hiekoittaa katuja muun muassa Köhniöllä, Kypärämäessä ja keskustassa.
Mukavaa auraamisesta tekee hänen mukaansa se, että siinä näkee oman työnsä jäljen. Vielä mukavampaa työ kuitenkin Tervosen mielestä olisi, jos kaupunkilaisetkin osaisivat sitä paremmin arvostaa.
Pidämme ihmisiä hereillä metelöimällä, emmekä ole kaikilla kaduilla yhtä aikaa.
– Saamme tosi paljon negatiivista palautetta: pidämme ihmisiä hereillä metelöimällä, emmekä ole kaikilla kaduilla yhtä aikaa. Pyöräilijät valittavat täällä paljon, heille pitäisi olla koko ajan kesä, Tervonen toteaa.
– Ihmiset eivät ehkä ihan ymmärrä, ettei koneita ole niin paljon, että saisimme kaikki lumet jokaiselta kadulta yhtä aikaa pois. Tuntuu, että ne lumet pitäisi syödä pois.
Takapuoltaan auraajalle näyttänyt mummo ei ole ainut, jota ärsyttää aurauskoneen jättämä lumivalli oman pihan liittymässä.
– Mutta meidän ei kuulu aukoa auratessa liittymiä. Jos on oikein märkää lunta ja lupaa vielä pakkastakin, yritän kyllä ehtiä keventämään niitä valleja, ettei tulisi niin paljon raskasta lunta kolattavaksi. Polanteenpoiston yhteydessä avataan sitten myös liittymiä, Tervonen sanoo.
Lumet pitäisi säilyttää omalla tontilla. Tervosen mukaan jotkut kuitenkin päätyvät kolaamaan oman pihan lumet liittymästä kadulle ja odottavat, että ne katoavat jonnekin aurauskoneen mukana.
Hän korostaa, että näin ei pitäisi tehdä, sillä lumet ovat ensinnäkin muun liikenteen tiellä ja todennäköisesti päätyvät auran kyydissä takaisin liittymään tai naapurin liittymän tukkeeksi.
– Yhdessä rivitalossa ne ovat kolanneet koko alkutalven lumet keskelle tietä, ja olen sitten kylmästi vaan työntänyt ne takaisin liittymään. Nyt olivat oppineet.
Alkutalvesta ei ollut pahemmin aurattavaa, mutta nyt lumisateessa ja vaihtelevissa lämpötiloissa on riittänyt askaretta. Tervonen kertoo, että hänen työpäivänsä pituus on noin 10–15 tuntia, jos kaikki alueet aurataan.
Usein seuraavan päivän urakka tiedetään jo edellisenä päivänä, mutta toisinaan kutsu töihin tulee yöllä.
– Minä olen siihen ihan tottunut, eikä se minua haittaa. Joskus tietysti väsyttää, jos on useampana yönä töissä, eikä meinaa sitten saada nukutuksi, Tervonen sanoo.
Kevytväylien auraamisessa aamu- ja päiväsaikaan saa olla tarkkana.
– Kyllähän ihmiset aika hyvin väistävät auraa. Osa nousee ihan penkan päälle kohteliaasti odottelemaan, mutta sitten on näitä, joilla on narut korvissa, eivätkä he huomioi auraakaan oikeastaan mitenkään. Ei siinä auta kuin pysähtyä ja odotella. Onneksi koneessa on ikkunat joka puolelle ja hyvä näkyvyys.