Intohimoisen keräilijän aarteet esillä – Pertti Männistön Aalto-kokoelmaan kuuluu yli tuhat esinettä

Pertti Männistön Aalto-kokoelmaa ei ole aiemmin esitelty yleisölle näin laajasti. Keräilijä iloitsee siitä, että esineet saatiin esille juuri Alvar Aallon suunnittelemaan museoon. Minna Vilkuna

Minna Vilkuna

Alvar Aalto -museon suuri näyttelysali täyttyi keräilijä Pertti Männistön ainutlaatuisen Aalto-kokoelman esineillä. Muotoja moneksi – 30 vuotta intohimoista keräilyä -näyttelyn päättyessä museorakennus sulkeutuu peruskorjauksen ajaksi.

Männistö on intohimoinen keräilijä, jolla on tiettävästi maailman suurin yksityinen Aalto-kokoelma. Kipinä keräilyyn syttyi, kun hän osti tuttavaltaan Alvar Aallon suunnitteleman nojatuolin prototyypin vuonna 1992.

– Aluksi kokoelma karttui nopeasti, kun ostin puolipaniikissa lähes kaiken mitä vain löysin, Männistö hymyilee.

Nykyisin hänen kokoelmaansa kuuluu jo yli tuhat esinettä, pääasiassa huonekaluja, Aaltojen suunnittelemia lasiesineitä ja valaisimia. Männistö omistaa esimerkiksi useita Paimion parantolan alkuperäisiä kalusteita.

– Arviolta 95 prosenttia kokoelmastani olen hankkinut yksityisiltä ihmisiltä. Valtaosan löydöistä olen tehnyt Suomesta, Männistö sanoo.

Näyttelyssä on kattava läpileikkaus Männistön kokoelmaan ja samalla Aallon tuotantoon. Tilaan rakennettiin Aallon kalusteista ja valaisimista myös eri aikakausien interiöörejä. Männistön kokoelman osia on ollut esillä useissa näyttelyissä, mutta kokoelmaa ei ole aiemmin esitelty näin kattavasti suurelle yleisölle.

Keräilen mielelläni prototyyppejä, joita on valmistettu vain muutamia.

– On hienoa saada huonekalut esille niin, että niitä voi tarkastella joka puolelta. Esillä on myös sellaisia kalusteita, jotka ovat meillä kotona jokapäiväisessä käytössä osana sisustusta, Männistö kertoo.

Keräilijänä hän pyrkii aina ostamaan mahdollisimman alkuperäisessä kunnossa olevia kalusteita. Uudelleen maalatut ja entisöidyt huonekalut eivät kiinnosta häntä, sen sijaan kaunis patina, auringon kellastama lakka ja alkuperäiset verhoilukankaat kiehtovat Männistöä. Hänen kokoelmassaan on runsaasti variaatioita samoista kalusteista.

– Keräilen mielelläni prototyyppejä, joita on valmistettu vain muutamia. Lisäksi minua kiinnostaa saada kokoelmaan erikoisempia värejä kalusteista ja valaisimista, Männistö kuvailee.

Muotoja moneksi – 30 vuotta intohimoista keräilyä, Pertti Männistön Aalto-kokoelma, Alvar Aalto -museo, 7.1.–21.3.2021

Kommentoi