Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyväskylän kirjastojen palveluja ja asiakaspalvelua laajennettu alkuvuonna

Jyväskylän kaupungin kirjastot palvelevat tilojen osalta supistetuin palveluin ainakin helmikuun loppuun. Kirjastot ovat avoinna, mutta kirjastojen tiloissa oleskelua on rajoitettu.

Aineistoa saa lainaan kätevimmin tekemällä varauksen verkkokirjastossa, jonka jälkeen kirjastosta ilmoitetaan, kun varattu aineisto on noudettavissa. Näin nouto onnistuu lyhyellä pistäytymisellä kirjastolla. Lähes vastaava lainauskäytäntö oli käytössä jo keväällä. Varattavissa ja lainattavissa on koko Keski-kirjastojen aineisto muun muassa kirjoja, lehtiä, äänitteitä, nuotteja jopa liikuntavälineitä.

Maksutonta luettavaa löytää myös laajasta e-kirjastosta, jonka sisältöä on laajennettu merkittävästi. Palveluista löytyy neljän tuhannen e-kirjan ja äänikirjan valikoima sekä kotimaisia ja ulkomaisia aikakausilehtiä sähköisessä muodossa.

Pieni valikoima uutuuskirjoja ja muuta aineistoa on esillä kirjastoissa. Kokoelma- ja oleskelutilat ovat kuitenkin suljettuja ja kokoelmia ei pääse selaamaan kirjaston tiloissa. Kirjoja voi palauttaa sekä kirjastoon että kirjaston palautusluukkuihin. Rajoitusten takia kirjastoissa ei ole tällä hetkellä omatoimisia aukioloaikoja ja kirjastoautot eivät liikennöi. Myös lehtienlukusalit ovat suljettuna.

Suosituin kirjastokortilla käytettävä e-aineisto on tällä hetkellä kotimaisten aikakauslehtien palvelu eMagz. Palvelussa on tarjolla 74 lehteä, jota voi lukea ilmaiseksi, milloin ja missä vain. Lehtivalikoima laajeni vuoden alussa 24 uudella lehdellä. Uusina lehtinä 74 lehden joukossa ovat nyt muun muassa Maaseudun tulevaisuus, Apu, Erä ja Hyvä Terveys.

Lehtiä pääsee lukemaan verkossa, kun on Keski-kirjastojen kirjastokortti sekä pin-koodi. Jos ei ole vielä PIN-koodia, sen saa kirjastosta. Nyt rajoitetun palvelun aikaan PIN-koodin saa myös puhelimitse, jolloin henkilöllisyys varmistetaan muutamalla lisäkysymyksellä.

Tietokoneita on kirjastoissa edelleen käytettävissä, mutta rajoitettu määrä. Pankki- ja virastoasioiden hoito, tulostus, skannaus ja kopiointi onnistuvat kirjastoissa, mutta joskus voi joutua hetken odottamaan, koska koneita on käytössä normaalioloja vähemmän.