Maija keittää -näyttely vie opetuksen historiaan – kotitaloutta alettiin opettaa myös pojille 1970-luvulla

Nostalgiset keittiövälineet tuovat menneiden vuosikymmenten tunnelmaa näyttelyyn. Kuvassa kulttuuriluotsit Anna-Kaisa Jaala (vas.) ja Ulla Kosonen sekä Jyväskylän yliopiston tiedemuseon Anna Blomster. Minna Vilkuna

Minna Vilkuna

Näyttelykeskus Soihdun Maija keittää -näyttelyn ovat suunnitelleet ja toteuttaneet paikalliset kulttuuriluotsit yhdessä Jyväskylän yliopiston tiedemuseon kanssa. Tiedemuseon Anna Blomster iloitsee vapaaehtoisvoimin toimivien kulttuuriluotsien kanssa tehdystä yhteistyöstä, ja heidän innokkuudestaan ja sitoutuneisuudestaan projektiin.

Näyttelytyöryhmän kulttuuriluotsit Anna-Kaisa Jaala ja Ulla Kosonen kertovat, että Soihdussa esitellään suomalaisen kotitalousopetuksen historiaa. Esille koottiin runsaasti tietoa aiheesta, ja kokonaisuutta täydentävät muun muassa valokuvat ja eri aikakausien keittiövälineet.

Näyttelyn vanhimmat esineet, kuten kahvipannut ja -myllyt ovat peräisin 1900-luvun alusta. Esillä on myös muun muassa esiliinoja, voipytty, emalikattila ja 1970-luvun värikkäitä muoviastioita.

Kotitalousopetuksella on Suomessa pitkä, 1800-luvun lopulta alkava historia. Ala oli pitkään hyvin naisvaltainen sekä opettajien että opetettavien osalta. Vasta 1970-luvulla tulleen peruskoulujärjestelmän myötä alettiin kotitaloutta opettaa sekaryhmille. Vähitellen opetus on laajentunut koskemaan myös esimerkiksi kuluttamista ja perhekasvatusta, ei pelkkää ruuanlaittoa.

– Näyttelyssä on luettavissa ja kuunneltavissa eri ikäisiltä ihmisiltä kerättyjä muistoja kotitalouden oppitunneilta, Kosonen kertoo.

Nimensä näyttely sai Alli Oksasen ja Liisi Harmion kirjoittaman, vuonna 1949 ilmestyneen Maija keittää -kotitalouskirjan mukaan. Näyttelyn nimikkoteoksen lisäksi selailtavissa on muitakin menneiden vuosikymmenten oppikirjoja ja reseptivihkoja, jotka henkivät omaa aikakauttaan.

Resepteissä neuvotaan miten valmistuvat esimerkiksi riisivanukas, kaljakeksit tai kokonainen paistettu kaali. Vaikka ajat ja ruoka­trendit ovat muuttuneet, löytävät Jaala ja Kosonen vanhoista resepteistä myös ajankohtaisuutta.

– Nykyään suositaan taas lähiruokaa sekä suomalaisten juuresten ja sesonkituotteiden käyttöä, Jaala pohtii.

Maija keittää – kotitalousopetuksen muistoja ja historiaa. Näyttelykeskus Soihtu. 28.10.2020–27.2.2021

Kommentoi