Korpilahdella on yksi jouluperinne, joka on ollut olemassa muutamaa välivuotta lukuun ottamatta vuodesta 1963. Perinne on Korpilahden Joulu -lehti.
Alun perin lehden teon aloitti Korpilahden yhteiskoulun kannatusyhdistys. Vuodesta 1987 tekovastuu on ollut Korpilahden Lionseilla. Viime vuodet päätoimittajana on ollut Markku Lahti.
– Minun tehtäväni on kerätä jutut ja hoitaa lehti painoon. Oma porukka kerää mainokset, Lahti kertoo.
– Lehti on myynnissä Korpilahden kaupoissa ja huoltoasemilla. Oppilaat ovat perinteisesti myyneet lehteä ja meitä jännittikin, miten myynti järjestetään tänä vuonna. Myynti on hoidettu nyt muuten kuin ovelta ovelle. Oppilaat saavat myyntipalkkion eli kun lehti maksaa kympin, oppilas saa kaksi euroa. Lähes koko tuotto on jaettu yhtenäiskouluun ja Tikkalan kouluun stipendeinä.
Lehdessä on yli 50 sivua luettavaa ja paljon myös paikallista historiaa. Myös kaupunginjohtaja Timo Koivisto on kirjoittanut lehteen joulutervehdyksensä.
Lehdessä on Markku Lahden mukaan vuosien varrelta tuttuja kirjoittajia, esimerkiksi Pekka Jokine n, Matti Hyvärinen ja Mikko Strang, mutta myös uusia tekstin tuottajia.
– Lehdessä on esimerkiksi iso, mielenkiintoinen juttu Korpilahdella pidetyistä kruunuhäistä, Lahti vinkkaa.
Yksi lehden tehtävistä on tallentaa Korpilahden historiaa.
– Olen kuullut, että lehteä ei heitetä roskiin. Lehdessä on kotiseutu- ja historiatietoutta, jota kannattaa säästää, Lahti sanoo.
– Saimme mainoksia lehteen tosi hyvin, vaikka pelkäsimme, etteivät firmat lähde mukaan. Ilmeisesti lehti ja Lionsien työ koetaan tärkeäksi, koska yrittäjät haluavat antaa oman panoksensa hyväntekeväisyyteen.
Korpilahden Joulu -lehdellä saadaan joka vuosi kerättyä noin 2 000 euroa.
Ennen joulua Korpilahden Lionseilla on muutakin toimintaa kuin joululehden teko. Lionsit ovat esimerkiksi laittaneet sankarihautausmaan jokaisella haudalle kynttilät ja Suomen pienoisliput itsenäisyyspäivänä.
– Saamme paikallisista kauppaliikkeistä ruokakasseja, joita olemme jakaneet apua tarvitseville. Tänä kesänä meillä oli iso urakka, kun raivasimme kotiseutuyhdistyksen kanssa yhteistyössä myllyalueen ja teimme sinne uuden riukuaidan. Olemme halunneet tehdä enemmän konkreettisia asioita ja auttaa sitä kautta, Lahti kertoo.