Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten terveysasemat ovat saamassa sairaala-apteekista noin 1 200 influenssarokotetta lisää. Lisäerän ansiosta sellaiset vielä rokottamattomat henkilöt, jotka yli 65 vuoden iän tai perussairautensa vuoksi kuuluvat riskiryhmään, voivat 4.1.2021 alkaen varata ajan influenssarokotteen saamiseksi.
Ajanvarauksen voi tehdä soittamalla omalle terveysasemalle. Sähköistä ajanvarausta ei ole käytettävissä. Asiakkaalle varataan aika sille Jyväskylän terveysasemalle, josta vapaa aika löytyy.
Asioimaan voi ohjautua siis muullekin kuin oman asuinalueen terveysasemalle. Aikoja annetaan niin pitkään kuin rokotteita riittää.
Keskustan ja Kuokkalan terveysasemat valmistautuvat muuttamaan Sairaala Novaan, joten muuton valmistelujen vuoksi näiden alueiden väestöä ohjataan rokotukseen muille asemille – pääsääntöisesti Palokkaan – varsinkin tammikuun kahden viimeisen viikon aikana. Keskustan ja Kuokkalan alueen väestön rokotusajanvaraus hoidetaan kuitenkin oman terveysaseman puhelinpalvelusta.