Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyväskylään kaksi uutta pysyvää valaistuskohdetta keskustaan ja Vaajakoskelle; kaupungissa on esillä joulukuussa yhden illan valoteoksiakin

Valon kaupungin marraskuun lopulla julkistama Valoilo -konsepti on tarjonnut kaupungissa liikkujille nähtäväksi väliaikaisia valoteoksia. Väliaikaiset valoinstallaatiot ovat vetäneet puoleensa mukavasti ihmisiä. Liiallinen tungos on vältetty ja turvavälien pitäminen on onnistunut hyvin.

Muun muassa Kirkkopuiston Jouluvalomaasta on näkynyt runsaasti kuvia eri sosiaalisen median kanavissa.

Nyt Valoiloa-konseptissa on vuorossa pienimuotoisia ympäristövalaistuksia eri puolilla kaupunkia. Ympäristövalaistukset ovat nähtävillä jokaisessa kohteessa vain yhden illan ajan, alkaen hämärästä noin kello 21 asti.

Torstaina 17.12. on valaistu Tikkakosken keskustan aukio, perjantaina 18.12. Säynätsalon kunnantalon männikkö, lauantaina 19.12. Yrttisuon perhepuisto Kekkolantiellä, maanantaina 21.12. Palokan Toripuisto, maanantaina 28.12. Halssilan Liikuntapuisto Ilveskujalla sekä torstaina 31.12. Seminaarinmäen kampusalue.

Kirkkopuiston Jouluvalomaa ja Kankaan vanhan paperitehtaan julkisivussa taiteilija Juhana Moisanderin Strike II –valoteos on nähtävillä 10.1.2021 asti. Strike II on paikkasidonnainen teos, joka muistuttaa tehdasrakennuksen historiasta. Rakennuksen kolmessa vierekkäisessä ikkunassa näkyy ihmishahmoja tehtaan menneisyydestä.

Jyväskylän noin sadan pysyvän valaistuskohteen lista täydentyi jälleen kahdella uudella kohteella, kun sekä Vaajakosken uudemman voimalaitoksen että Reimarin julkisivuvalaistukset sytytettiin.

Voimalaitoksen valaistusprojektin toteuttivat Suur-Savon Sähkö Oy ja Lumme Energia kunnianosoituksena vanhemman voimalan ja alueen 100-vuotiaalle historialle. Valaistuksen ideana on korostaa kosken ja veden läheisyyttä, joten julkisivuun poimittiin veden sävyjä ja aaltokuvioita. Nyt joulun aikaan kuvioissa tosin hehkuvat valkoiset lumihiutaleet.

Valaistuksen sävyjä ja kuvioita on mahdollisuus muuttaa teemojen ja esimerkiksi yrityksen brändin mukaan. Toteutuksen on suunnitellut Elisa Hillgen.

Reimari on vastavalmistunut asuin- ja liikekiinteistö paraatipaikalla Kirkkopuiston kulmalla. Valaistuksessa haluttiin korostaa kulmauksen erikoisia pykäliä ja muotoja sekä rikkoa tähtitaivasmaisella pistevalaistuksella tummahkoa parvekeosuutta. Valaistuksen väriä, valotehoa ja eri teemoja on myös tässä kohteessa mahdollisuus vaihtaa. Tämänkin toteutuksen on suunnitellut Elisa Hillgen..

Kuka tahansa voi osallistua kuvakilpailuun jakamalla oma valokuva Instagramissa hashtagilla #valoiloa2020. Kuva voi olla jokin Valoilon teoksista tai oma valoiloa tuottava valaistus kotoa. Valon kaupunki raati palkitsee parhaat osallistuneet kuvat lahjakorteilla. Kilpailuun osallistuessa Instagram-tilisi tulee olla julkinen.