Elokuva-arvio: Väärissä nahoissa – Christoper Landonin kauhukomedia leikittelee stereotypioilla

Freaky samaan aikaan sekä toistaa että rikkoo tutun kaavan. Elokuva

J. K.

Freaky

O: Christopher Landon. PO: Vince Vaughn, Kathryn Newton. 102 min. K16

***

Christopher Landon tuli tunnetuksi Paranormal activityn jatko-osien käsikirjoittajana, mutta ohjaajana hän on keskittynyt kauhukomedioihin. Niistä onnistunein on ollut teinikauhun kliseitä parodioinut Happy Death Day (2017).

Freaky jatkaa samalla linjalla toisintamalla slasherin peruskaavan mutta tekemällä siihen särön. On urbaani legenda, joka osoittautuu todeksi, ja joukko teinejä, jotka joutuvat naamioituneen murhaajan lahtaamiksi osoitettuaan seksuaalista aktiivisuutta.

Ero on siinä, että vanhan kirouksen vuoksi kiltin ja ujon lukiolaisen ( Newton) ja psykopaattisen tappajan ( Vaughn) vartalot vaihtuvat keskenään vuorokaudeksi. Niinpä todellinen uhri joutuu pakenemaan poliiseja ja sarjamurhaaja saa oivan naamion toteuttaa syvintä kutsumustaan.

Freaky on rehellistä hömppää, mutta samalla onnistunut yhdistelmä nuorisokomediaa ja (puhdas)veristä teinikauhua. Se on kuin elokuvien Perjantai on pahin (2003) ja Perjantai 13. päivä (1980) lapsi – eikä häpeile vanhempiaan.

Freaky on rehellistä hömppää, mutta samalla onnistunut yhdistelmä.

Molemmat pääosanesittäjät ovat hyviä, mutta Vaughanin miellyttävän maltillinen suoritus lukiolaistyttönä varastaa show’n.

Diego Maradona

O: Asif Kapadia. 130 min. K7. 2019. Yle Areena

****

On monia tapoja muistella edesmennyttä Diego Maradonaa. Yksi on katsoa Asif Kapadianin dokumentti, joka päättää Sennan (2010) ja Amyn (2015) aloittaman hienon trilogian.

Vaikka Maradona eli elokuvan ilmestyessä, on Kaspadia onnistunut luomaan aiemmista osista tutun kohtalonomaisen sävyn, jossa myös ilonhetkiä ja nuoruuden viattomuutta varjostavat melankolian ja lähestyvän tuhon varjot. Tarkoitusta palvelee myös rajaus Maradonan Napolin vuosiin 1984–1991.

Legendan ristiriitaisuus korostuu lähipiirin lausunnoissa, joissa hän on sekä roisto että sankari, lapsensa hylännyt narkomaani ja liukas playboy mutta myös kiltti äidinpoika ja huolehtiva perheenisä. Tämä kaksijakoisuus ikään kuin kulminoitui vuoden 1986 MM-kisoissa Englantia vastaan tehtyyn kahteen maaliin: ensin ”Jumalan käsi”, sitten MM-kisahistorian hienoin hassutus.

Dokumentin arkistomateriaali vyöryttää hurmoksellisia piirteitä saavan kansanjoukon juhlinnan katsojan silmille pelottavana ja ahdistavana. Samalla se kuvaa taitavasti, kuinka italialaisten tiukka syleily muuttuu pikkuhiljaa tukahduttavaksi kuristusotteeksi.

Kommentoi