Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pikavoitoksi suunnitellusta mökkiprojektista tulikin toinen koti

Matthias Friedistä tuli mökin omistaja noin puolitoista vuotta sitten.

– Olin harrastanut sellaista googlailua huvikseni useamman vuoden ajan, haulla ranta, mökki, saari tai metsätila. Katselin, millaisia rantapaikkoja löytyisi. Löysin tämän. Kävin katsomassa paikkaa ja päätin, että teen tarjouksen tai ostan, hän muistelee.

– Mietin ensin, että teen tästä ”pikavoiton”. Pörrään tässä vaikka kesäajan veneellä, vietän viikonloput, kohennan paikkoja ja myyn sitten pois. Mutta kun olin kaksi kertaa käynyt täällä, aloin jo miettiä, että en minä tätä myy. Teenkin tämän itselleni.

Päijänteen Vanhanselän rannassa sijaitseva mökki on tarjonnut tekevälle miehelle riittoisan työmaan. Fried on raivannut umpeenkasvaneen tontin, remontoinut rakennuksia ja nikkaroinut uutta. Mökillä ovat vierähtäneet lähes kaikki viikonloput.

– Olen tällä aina. Viime talvikin tuli oltua täällä, kun rakensin. Tein kaikki uusiksi, ja töitä oli pirusti. Kesäaikaan piti tehdä kesätöitä, terasseja ja ulkohommia. Sisähommia piti säästää talvelle, Fried kertaa.

Olen aika paljon tehnyt rakennushommia muille. Nyt tuli sitten eteen se, että sain tehdä itselle.

Matthias Fried

Päämökin lisäksi tontilla on kaksi muuta yöpymiseen sopivaa, talvilämmintä rakennusta. Lämmitysjärjestelmä rakentuu ilmalämpöpumppujen ja suoran sähkölämmityksen varaan.

– Patterit ovat olleet 14 asteella siitä lähtien, kun olen asentanut ne. Yksikään patteri ei ole mennyt kertaakaan päälle. Minulla on tässä päämökissä hyvä ilmalämpöpumppu. Se toimii kesällä viilentimenä ja talvella lämmittimenä. Autotallissa ei ole mitään muuta kuin yksi ilmalämpöpumppu. Talli pysyy koko talven lämpimänä peruslämpö päällä. Myös toisessa mökissä on ilmalämpöpumppu, Fried kertoo.

1970-luvulla rakennettu päämökki oli alkuaankin tarkoitettu talviasuttavaksi. Seinien eristeet olivat kunnossa, ja Friedin tarvitsi vain lisätä hiukan eristeitä yläpohjaan. Autotallin kattorakenteeseen hän puhallutti 40 senttiä puhallusvillaa vanhan kovavillan kaveriksi.

– Tiedän, että näissä rakennuksissa yleensä katon kautta häviää eniten lämpöä. Ylös kun laittaa eristettä vähän lisää, on se säästöä aina, mies vinkkaa.

Mökkeily on ollut työteliästä, mutta myös palkitsevaa.

– Olen aika paljon tehnyt rakennushommia muille. Nyt tuli sitten eteen se, että sain tehdä itselle. Sain suunnitella terassit ja keittiön, tehdä sähköt ja putkihommat. Sain tehdä tästä oman näköisen paikan. Tekovaiheessa se oli tässä parasta, Fried toteaa.

Puitteiden valmistuessa painopiste on pikkuhiljaa siirtynyt rauhoittumisen ja nautiskelun puolelle.

– Nykyisin sitä vaatii sellaista omaa aikaa ja rauhaa. Ja vaikka kotonakin on mukava olla, niin jotenkin se on täällä niin kuin lomalla olisi, eri tavalla rentoutuu. Nukkuu paremmin. Ja täällä olen tosi paljon ulkona, enemmän kuin kotona.

Mökin ja kodin sijainti saman vesistön ääressä mahdollistaa mökkimatkat ilman autoa.

– Olen ollut koko ikäni järvellä, tykkään siitä tosi paljon. Purjehdin ja kalastan. Nyt pääsen oikeasti jättämään auton pois. Hyppään veneeseen kotilaiturilta, ajan tänne ja kalastelen matkalla. Viikonlopun jälkeen veneilen takaisin, kertoo Muuratsalossa asuva Fried.