Koronaepidemia halvaannutti asuntokaupan viime maalis-huhtikuussa, mutta sen jälkeen kodit ovat vaihtaneet omistajaa yllättävänkin nopeaan tahtiin.
Myyntipäällikkö Tiina Rahikainen SP-Kodista kertoo, että toukokuusta alkaen myynti alkoi sujua normaalisti.
– Näin tapahtui ainakin meillä. Osakkeet, omakotitalot ja vapaa-ajan kiinteistöt ovat menneet hyvin kaupaksi. Talokauppojen suhteen asiakkaita ovat kiinnostaneet eniten hyväkuntoiset perheasunnot, mielellään 2000-luvulla rakennetut kohteet, Rahikainen sanoo.
Hän arvelee, että korona on aiheuttanut sen, että oman kodin merkitys korostuu entisestään. Ihmiset kaipaavat omaa rauhaa, omaa tilaa ja turvallisuutta.
– Meillä on ollut asiakkaita, esimerkiksi etätyötä tekeviä pariskuntia, jotka etsivät kotia, jossa olisi kolme makuuhuonetta. Molemmille halutaan omat työhuoneet, makuuhuone ja ehkä myös vierashuone. Ostetaan koti, jossa pystytään tekemään kotoa käsin töitä.
Kun on tarjontaa vähemmän, saatetaan tehdä ostopäätös nopeammin.
Tiina Rahikainen, SP-Koti
Tiina Rahikainen sanoo, että 2000-luvun asunnoille olisi kysyntää enemmänkin sekä taloista, joissa on vähintään 2–3 makuuhuonetta.
– Sellaisia kohteita on Jyväskylän alueella myynnissä huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten tähän aikaan. Kertooko se siitä, että korona vaikuttaa myyjien ajatuksiin. Ajattelevatko he, ettei kukaan osta, mutta tilanne on päinvastoin. Kauppa käy erinomaisen hyvin tällä hetkellä.
– Joskus puhuttiin, että on ostajan markkinat ja on paljon valinnanvaraa. Nyt on mielestäni myyjän markkinat. Ostajaehdokkaille on vähemmän vaihtoehtoja ja yleensä ostopäätös tehdään puolen vuoden sisällä. Kun on tarjontaa vähemmän, saatetaan tehdä ostopäätös nopeammin.
OP Koti Keski-Suomen myyntipäällikkö Jaakko Kerminen toteaa, että keväällä oli kaikilla välitysalalla varmasti huoli siitä, mihin päin tilanne kääntyy.
– Jälkiviisaana on hyvä sanoa, että huoli on ollut niiltä osin turha. Asuntokauppa on käynyt vilkkaana, ja näyttääkin siltä, ettei korona ole vaikuttanut kovinkaan negatiivisesti kauppamääriin, kauppahintoihin tai myyntiaikoihin. Ehkäpä nähtävissä on ollut käänteinen efekti, kun esimerkiksi matkustaminen ja muut harrastukset ovat olleet vähissä. Ihmiset ovat viettäneet aikaa enemmän kotona ja se on aktivoinut asiakkaita pohtimaan asumisen tarpeitaan.
– Alkuvuodesta kauppa kävi hyvin ja kun koronasta aiheutuneiden rajoitustoimien alkujärkytyksestä toivuttiin, kesä ja syksykin ovat olleet varsin vilkkaita asuntokaupparintamalla, Kerminen sanoo.
Katsausjakson Jyväskylän kallein hinta 800 000 euroa on Kermisen mukaan Jyväskylässä melko harvinainen.
– Yli 700 000 euron talokaupat ovat Jyväskylässä harvinaisempia. 450 000–650 000 euron hinnalla saa jo kauppojakin määrällisesti enemmän.
Jaakko Kerminen jatkaa, että OP Koti Keski-Suomessa tehtiin lokakuussa 15 omakotitalokauppaa ja marraskuussa tähän mennessä jo seitsemän.
– Lumeton aika pidentää sesonkia, kun ostajat näkevät talon lisäksi myös pihapiirin. Talokauppoja ajoittuu jonkin verran enemmän sulan maan ajalle, koska tontti on luonnollisesti yksi myyntivaltti.