Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Some-yrittäjä Johanna Janhonen on brändännyt itsensä maksulliseksi, kansainväliseksi Wikipedia-päivittäjäksi

Johanna Janhosen some-asiantuntijayritys Hidden treasure – Piilotettu aarre syntyi harrastuneisuuden ja Nokia-työkokemuksen innoittamana kymmenen vuotta sitten – juuri oikeaan aikaan. Aika oli oikea siksi, että jatkuvasti muuttuva sosiaalinen media on kasvattanut koko ajan rooliaan yritysten, organisaatioiden ja henkilöiden brändäyksessä ja viestinnässä, ja tässä kaikessa kärryillä pysymiseen tarvitaan apua.

Janhonen kertoo järjestävänsä parhaillaan some-ammattilaisille suunnattua CMAD-tapahtumaa, jossa puhutaan muun muassa some-trendeistä, vastuullisesta viestinnästä somessa sekä Tiktokista organisaatioviestinnässä.

– Siksi me kouluttajat olemme olemassa, että autamme ihmisiä pysymään ajassa kiinni, Janhonen toteaa.

10-vuotias Piilotettu aarre tarjoaa muun muassa some-koulutuksia ja -sparrauksia. Lisäksi yrityksellä on oma verkkokauppa, josta Janhonen on varsin innoissaan.

– Verkkokauppaan olen laittanut koulutuksia, tsekkilistoja ja visuaalisia sisältöjä, joita olen toteuttanut yhdessä graafikoiden kanssa. Aikaisemmin olen tarjonnut palveluita lähinnä isoille yrityksille, joilla on ollut varaa maksaa. Verkkokaupan kautta voin palvella kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita some-asioista.

Janhonen on myös brändännyt itsensä kaupalliseksi Wikipedia-päivittäjäksi: yritykset sekä yksityishenkilöt maksavat Janhoselle siitä, että hän kirjoittaa niiden tietoja Wikipediaan.

Autamme ihmisiä pysymään ajassa kiinni.

Johanna Janhonen

– Tajusin vastikään, että olen globaalistikin yksi harvoista, jotka tekevät Wikipediaan sääntöjen mukaista, hyvää sisältöä kaupallisesti. Kirjoitan Wikipediaan monella kielellä ja palveluitani osataan kysyä ympäri maailman. On hienoa päästä nostamaan suomalaisia yrityksiä esimerkiksi englanninkieliseen Wikipediaan.

Johanna Janhosesta tuli sosiaalisen median edelläkävijä oikeastaan vahingossa. Kaikki alkoi nukkekotiharrastuksesta 20 vuotta sitten.

– Eiväthän mun kaverit ja perhe jaksaneet kuunnella, kun selostin tohkeissani nukkekodeista. Piti siis mennä nettiin etsimään kavereita, joiden kanssa pystyin niistä höyryämään, Janhonen muistelee.

Kavereita löytyi, ja Janhonen päätyi lopulta perustamaan oman nukkekotifoorumin sekä Suomen ensimmäisen nukkekoteihin keskittyvän blogin.

– Kun sain Nokialla tehtäväkseni tuoda wiki-työkalut tuotekehittäjien käyttöön, tajusin, että nukkekotiharrastajatkin tarvitsevat oman wikin. Myös muut sosiaalisen median työkalut tulivat visuaalisen harrastukseni kautta tutuiksi, ja hyödynsin niitä myös työssäni.

Kun Janhonen aloitti sosiaalisen median parissa, ei puhuttu vielä somesta.

– Silloin puhuttiin web 2.0:sta. Esimerkiksi Twitterissä oli silloin aika vähän suomalaisia ihmisiä, ja suomalaiset some-osaajat löysivät siellä toisensa. Meistä tuli aika tiivis yhteisö, joka pitää edelleen yhtä.

Työt Jyväskylän Nokialla loppuivat, mutta opeille tuli käyttöä omassa yrityksessä.

– Tajusin, että olen edelläkävijä, ja että osaamiselleni olisi vielä kysyntää.