Riihivuoren kauden alku on asiakkaiden käsissä – rinne aukeaa, jos kausikortit käyvät kaupaksi

Riihivuoren hiihtokeskuksen viime kaudeksi elvyttänyt Kari Sironen tarkistaa ja huoltaa sompahissin vetolaitteita. Taustalla hiihtokoulun johtaja Martti Kontula puolestaan tarkastaa vuokraamon lumilautoja. Sami Rahkonen

Sami Rahkonen

Riihivuoren laskettelukeskus Muuramessa valmistautuu odottavin mielin tulevaan kauteen, vaikka vuorella ei olla vielä aivan varmoja, voidaanko rinnettä avata.

Yritys on heittänyt pallon asiakkaille. Riihivuori kertoo verkkosivuillaan, että jos kausikorttien tavoitemäärä ei toteudu, rinnettä ei avata. Tavoitteeksi on asetettu 1 000 kausikorttia. Jutuntekohetkellä kortteja oli myyty reilut 300 kappaletta. Kampanja-aika päättyy 8. marraskuuta.

Onko kampanjassa häivähdys kiristyksen makua?

– Ei se ole tarkoitus, vaan saada jonkinlainen taloudellinen pohja kauden aloitukseen, että saadaan homma liikkeelle. Lumetus on kallista touhua, se tarvitsee paljon energiaa ja henkilöstöä, kertoo viime syksystä lähtien Riihivuorta jälleenrakentanut Kari Sironen.

– Ei tänne ole tultu konkurssia tekemään.

Riihivuoren Rinteet Oy:n toimitusjohtaja Tiina Sironen vahvistaa, että kauden alku ei ole vielä varmaa.

Tämä on liian hyvä mäki puskittumaan.

Kari Sironen

– Olemme sitoutuneet kampanjan ehtoihin, hän toteaa.

Kari Sironen pitää kampanjan myyntitavoitetta maltillisena.

– Harrastajia alueella on paljon ja viime vuonna oli olkapää kipeä taputtelijoista, jotka kiittelivät, että toiminta jatkuu. Saa nähdä, näkyykö se kampanjassa, hän toteaa.

Hiihtokeskusta pyörittää Karin Tampereella asuva tytär Tiina Sironen. Hän on viime vuosina vastannut Tampereella Hervannan ja Mustavuoren laskettelukeskuksista. Sirosen toiminta Tampereella loppui keväällä 2019.

Samana syksynä Siroset pääsivät sopimukseen Riihivuoren pyörittämisestä. Sirosilla oli osaamisen lisäksi rinnekoneet, lumitykit ja työkalut valmiina. Se madalsi kynnystä ryhtyä elvyttämään Riihivuorta.

Muuramessa Sirosilla oli edessään valtava savotta, sillä rinne jäi viimeisimmästä konkurssipesästä huonoon kuntoon. Esimerkiksi pohjoisrinteen betoniperusteiset hissit purettiin polttoleikkaamalla ja lumetukseen tarvittava vedenpumppausinfra kärsi vaurioita.

Mutta mikä sai ryhtymään valtavaan urakkaan?

– Tämä on liian hyvä mäki metsittymään, Kari Sironen vastaa.

Rinne saatiin viime kaudeksi auki, ja samalla ehdittiin jo kehittää toimintaa. Joulun alla lapsille ja aloitteleville soveltuvaan loivaan rinteeseen pystytettiin sompahissi vanhan köysihissin tilalle. Samalla rinteen loivaan yläosaan asennettiin köysihissi.

– Sompahissin merkitys on ollut valtava. Aiemmin lasten oli otettava harppaus köysihissistä hissiin, jossa oli lopussa jyrkkä nousu. Se oli monelle kynnys. Olen itsekin kantanut kymmeniä lapsia pois siitä pinteestä, kertoo Riihivuoren hiihtokoulun johtaja Martti Kontula.

Sirosen mukaan loiva rinne on ehkä keskuksen tärkein, sillä sen kautta koko Riihivuori saa uusia käyttäjiä.

Uutta alkua Riihivuoressa kiusasivat viime kauden heikko lumitilanne ja kevätsesongin katkaissut korona. Siitä huolimatta valmisteluja tulevaa kautta varten on tehty paljon. Rinteitä on kesällä niitetty ja rinteisiin on ajettu täyttömaata profiilien parantamiseksi ja lumetuksen tehostamiseksi.

– Kunnan kanssa on toimittu hyvässä yhteistyössä. Rakennustyömailta on saatu savimaata, joka ei muualle kelpaa, Sironen kiittelee.

Ravintolaan on menneinä vuosina investoitu paljon. Nyt keskitytään rinteisiin ja ulkotiloihin. Suunnitelmissa on muun muassa lisätä nuotiopaikkoja rinteen tuntumaan.

Kari Sironen ja Martti Kontula sanovat laskettelun olevan hyvä harrastus myös korona-aikana.

– Hisseihin mennään yksitellen ellei olla samaa perhettä, lasit on päässä ja useimmilla myös kasvot suojattu valmiiksi, Sironen toteaa.

– Ja lajiin kuuluu muutenkin kontaktien välttäminen, Kontula jatkaa.

Riihivuori

Siroset palasivat puikkoihin

Riihivuori oli Sirosille tuttu paikka: molemmat ovat aloittaneet rinneuransa siellä. Karin historia Riihivuoren kanssa ulottuu vuoteen 1985, jolloin auto- ja sähköasentajaksi kouluttautunut ja Kemiralla työskennellyt mies oli viikonloput töissä muun muassa hissipoikana.

Pari vuotta myöhemmin Kari Sironen siirtyi Jämsän Himokselle hommiin.

– Siellä opin paljon alasta. Se oli oikea talviyliopisto, hän kehuu.

1990-luvun alussa Riihivuoren toiminta ajautui konkurssiin ja rinne oli pyörittäjää vailla. Sironen tarttui tilaisuuteen.

Tuolloin kahdeksanvuotias Tiina pääsi näkemään läheltä rinnetoiminnan eri tehtäviä.

– Hissityöntekijöiltä vaadittiin täyttä ikää, mutta apuhissityttönä toimin 12-vuotiaana, hän muistelee.

Kari Sironen pyöritti toimintaa vuoteen 2010 saakka.

– Se on ennätys ilman konkurssia tällä mäellä. Suuri syy onnistumiselle oli loistava työporukka.

Sironen ei tehnyt konkurssia, vaan rinteen edellisen konkurssin jälkeen maanomistajaksi jäänyt Keski-Suomen Osuuspankki ei tuolloin jatkanut vuokrasopimusta, vaan myi toiminnan toiselle. Sen toisen toiminta loppui konkurssiin vuonna 2017.

Muuramen kunta

Jatkoa toivotaan

Riihivuoren Rinteet Oy:n ja Muuramen kunnan välisessä maanvuokrasopimuksessa vuokralaisen velvollisuudesta laskettelutoiminnan harjoittamiseen sanotaan näin: ”Vuokralainen sitoutuu harjoittamaan alueella Rinnetoimintojen palvelujen tarjoamista siinä laajuudessa kuin vallitsevat sääolosuhteet ja rinteiden käyttäjien lukumäärä huomioon ottaen on kohtuullista.”

Muuramen kunta ei kuitenkaan ole ryhtymässä hankalaksi, jos keskusta ei avata. Vs. kunnanjohtaja Sami Niemi toivoo, että Riihivuori pystyy avaamaan rinteet alkavalle kaudelle.

– Ymmärrän toki tilanteen. Takana on vähäluminen talvi ja koronakevät. Viime kädessä yrittäjä tekee omat ratkaisunsa.

Kunta omistaa Riihivuoren maat lukuun ottamatta Pohjoisrinnettä. Se neuvottelee parhaillaan pohjoisrinteen maa-alueesta yksityisen omistajan kanssa.

Keskustelu

Etusivulla nyt