Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hirveitä tarinoita Jyväskylästä – Nuorten taidetyöpaja toteuttaa kaupunkiseikkailun, jota ei suositella pienille eikä herkille

Kummittelu huipentuu vuosittain halloweenin aikoihin aaveiden pitämiin puutarhajuhliin. Mataran ohi ajavat autoilijat ovat huomanneet radioissaan omituisia häiriöitä taajuuksissa. Autoradioista saattaa alkaa kuulumaan kaihoisaa pianomusiikkia, kertoo tarina Ihan hirveetä -kaupunkiseikkailussa.

Jyväskylän kaupungin Nuorten taidetyöpaja toteuttaa halloween-hengessä kaikille avoimen seikkailun, jota ei suositella perheen pienimmille.

– Eikä muutenkaan tosi herkille, taidetyöpajan työvalmentaja Suvi Joutsen lisää.

Kaupunkiseikkailu avautuu huomenna torstaina 29.10., ja seikkailemaan mahtuu 300 ensimmäistä pelaajaa.

– Meillä piti olla lokakuun lopussa taidetyöpajan avoimet ovet ja halloween-juhlat. Niitä ei voitu nyt toteuttaa, ja siitä tämä ajatus sitten lähti, Joutsen kertoo.

Kaupunkiseikkailijat kulkevat mobiilisovelluksen opastamana noin yhdeksän kilometrin matkan Jyväskylän keskustassa ja sen liepeillä. Joutsen täsmentää, että jos kaikkia rasteja ei jaksa tai ehdi kiertää, voi niistä käydä vain osan.

– Ja tehtävät saa kyllä suoritettavakseen, vaikka ei menisikään tietyn rastin gps-pisteeseen.

Taidetyöpajojen nuoret ovat suunnitelleet itse kaiken sisällön Joutsenen ideoimaan kaupunkiseikkailuun. Mukana on muun muassa tarinoita, videoita ja kuvamateriaalia.

– Olemme saaneet apua myös digitaalisesta nuorisotyöstä. Ihan mahtavaa nähdä, miten huippua sisältöä nuoret ovat tuottaneet. Siinä todella näkyy innostus ja heittäytyminen, Joutsen hehkuttaa.

Kaupunkiseikkailuun osallistuvat tarvitsevat älypuhelimen tai tabletin sekä maksuttoman Actionbound-sovelluksen. Actionbound-sovellus toimii Apple- (iOS 11 tai uudempi) ja Android-laitteissa (Android 4.4. tai uudempi).

Aloituspiste sijaitsee Matarassa, Nuorten taidetyöpajan etuovella osoitteessa Matarankatu 6. Kaupunkiseikkailu sulkeutuu viimeistään 8.11.

Pelin suunnittelussa on otettu huomioon vallitseva koronatilanne.

– Seikkailla voi itsekseen tai kaverin kanssa. Jos rastilla on porukkaa, kannattaa odottaa kauempana vuoroaan tai jättää rasti välistä. Vaikka kaupunkiseikkailu kulkee ulkona, toivomme, että turvavälejä noudatetaan. Ja jos lähtee porukalla seikkailemaan, niin mieluiten maski päässä, Joutsen ohjeistaa.