Galleria Ratamossa kuvia arktisesta luonnosta ja vanhoista kasvihuoneista – Paula Humberg valokuvasi pölytystä, Henna Tyrväinen ihmisen halua vangita luontoa

Henna Tyrväinen (vas.) viehättyy vanhojen kasvihuoneiden estetiikasta. Paula Humbergin kuvat visualisoivat ilmastonmuutoksen vaikutuksia Grönlannin lapinvuokkojen pölytykseen. Minna Vilkuna

Minna Vilkuna

Galleria Ratamossa avautui kaksi valokuvanäyttelyä, joiden keskiössä ovat kasviaiheet. Henna Tyrväinen on ottanut Inside the glass house -näyttelynsä kuvat vanhoissa kasvihuoneissa. Paula Humberg valokuvasi Dispersal-näyttelyynsä lapinvuokkoja Grönlannissa.

Humberg tuo kuvissaan näkyväksi ilmastonmuutoksen ja pölyttäjien vähenemisen vaikutuksia arktiseen luontoon. Paikallisilla pölyttäjillä ja lapinvuokoilla tekemässään kokeessa hän visualisoi pölytystä värjäten siitepölyä fluoresoivalla pigmentillä ja valaisemalla kasveja ultravioletti­lampuilla.

– Lapinvuokot ovat Grönlannissa ekosysteemin kannalta tärkeä avainlaji. Grönlannissa ei ole mehiläisiä, joten tärkeimpiä pölyttäjiä ovat sukaskärpäset. Niiden määrä on kuitenkin vähentynyt koealueella viime vuosikymmeninä jopa 80 prosenttia, Humberg sanoo.

Kevät oli vuonna 2018 Grönlannissa poikkeuksellisen myöhässä, ja maassa oli vielä lunta, mikä aiheutti projektille haasteita.

– Olimme jo lähdössä pois, kun sää yllättäen vaihtui, ja pölyttäjät lensivät, Humberg iloitsee.

Henna Tyrväinen on viehättynyt vanhojen kasvihuoneiden estetiikasta ja tunnelmasta. Hän kertoo pitävänsä patinasta, kulahtaneisuudesta ja ajattomuudesta. Tyrväinen on tallentanut kuviinsa kylmän lasin ja teräksen sekä elinvoimaisten, suurten ­kasvien välistä kontrastia. Vaikkei kuvissa esiinny ihmishahmoja, ihminen on läsnä arkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön kautta.

– Kuvissani näkyy myös ihmisen yritys vangita luontoa lasikopperoon, Tyrväinen pohtii.

Kiemurtelevat kasvit ja vanhat rakenteet muodostavat kuviin abstraktia muotokieltä. Pohjana käytetty pleksi tuo teoksiin kolmiulotteisuutta, ja seinään heijastuvat varjot ovat olennainen osa töitä.Tyrväinen on kuvannut laatikkokameralla filmille, jolloin valmista kuvaa ei näe heti kameran ruudulta.

– Valokuvatessa sattumalla on aina oma roolinsa. Kuvatessa pitää uskaltaa päästää irti, mikä saa aikaan jännitystä ja iloa.

Paula Humberg: Dispersal. Henna Tyrväinen: Inside the glass house. Galleria Ratamo, 15.10.–8.11.

Keskustelu